UKRAINA Ulkoministeriö kertoo, että Suomen Kiovan-suurlähetystö on tehostetussa valmiudessa ja jatkaa toimintaansa. Suurlähetystö on sopeuttanut toimintaansa tilanteen vaatimalla tavalla ja osa henkilöstöstä on kotiutettu Suomeen.
Ulkoministeriö on 11. helmikuuta päivittänyt Ukrainan matkustustiedotteen ”poistu välittömästi maasta” -tasolle. Matkustustiedotteen tason muutos tehtiin Pohjoismaiden kanssa koordinoiden ja yhteisen tilanneanalyysin pohjalta. Kehotus poistua maasta on edelleen voimassa ja poistumista suositellaan kiireellisesti.
Tällä hetkellä kaupalliset yhteydet sekä maateitse että lentäen toimivat Ukrainassa edelleen ja niitä tulisi hyödyntää. Ulkoministeriö toteaa, että tilanne voi kuitenkin muuttua nopeasti. Kriisitilanteessa ulkoministeriön mahdollisuudet avustaa ovat aina rajalliset.
Matkustusilmoituksen Ukrainaan on tehnyt 120 henkilöä. Maassa arvioidaan kuitenkin olevan enemmän suomalaisia. Ulkoministeriö on ollut matkustusilmoituksen tehneisiin yhteydessä matkustustiedotteen tason noston jälkeen viestein ja puhelimitse. Hätätapauksessa matkailijan tulee ottaa yhteyttä ulkoministeriön päivystykseen.
Venäjä on keskittänyt sotilasvoimiaan Ukrainan rajalle ja sodanuhka on ollut ilmassa. Suomi kansallisesti ja osana EU:ta antaa täyden tukensa Ukrainan alueelliselle koskemattomuudelle ja suvereniteetille Ukrainan kansainvälisesti tunnustettujen rajojen puitteissa.
Suomi tukee Ukrainaa myös kahdenvälisen kehitysyhteistyön, siviilikriisinhallinnan, miinanraivauksen ja humanitäärisen avun kautta.
Lue myös: Myös Suomi huolestui kansalaistensa turvallisuudesta Ukrainassa – ”Poistu välittömästi maasta”
Kommentoi Facebookissa