YLEISURHEILU Suomen Urheiluliitto SUL on tähän mennessä nimennyt 17 urheilijaa yleisurheilun MM-kisoihin Qatarin Dohaan. Maanantaina vahvistettiin, että Lassi Etelätalo täydentää Suomen keihäskolmikon ja Toni Kuusela on varamiehen roolissa.
Etelätaloa ennen keihäsmiehistä kisoihin oli valittu Antti Ruuskanen ja Oliver Helander. Moninkertainen arvokisamitalisti Tero Pitkämäki ilmoitti aiemmin, ettei kilpaile tällä kaudella.
MM-kisojen tulosraja pitää saavuttaa viimeistään ensi perjantaina eli 6. syyskuuta. Sen jälkeen MM-kisoihin voi päästä vielä Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n rankingin perusteella.
Suomen kisakoneessa on tilaa kaikille, jotka Dohaan vain voidaan lähettää.
– Rankingin kautta pääsyä Dohaan tavoittelee realistisesti 6-7 suomalaisurheilijaa. Kaikki ne, jotka IAAF rankingin kautta kisoihin kutsuu, tullaan nimeämään. Toki nyt on vielä aikaa tehdä tulosraja, Suomen Urheiluliiton valmennusjohtaja Kari Niemi-Nikkola kertoi SUL:n verkkosivuilla.
Edellisissä yleisurheilun MM-kisoissa Lontoossa 2012 mukana oli vain 12 suomalaisurheilijaa. Nyt Suomen joukkueen koko tulee olemaan huomattavasti suurempi, joten siinä valossa taso on mennyt eteenpäin. Tosin mitalitoiveita Suomella on yhä ainoastaan miesten keihäänheitossa.
Yleisurheilun MM-kisat järjestetään Dohassa 27.9. – 6.10.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: ”Talonmies antoi väärän piikin” – mikä oli 35 vuoden takaisen dopingskandaalin totuus?
Kommentoi Facebookissa