Suomi hoitaa sopimuksen mukaan venäläisten sotilaiden hautapaikkoja – yöllä tehtiin ilkivaltaa spraymaalilla

Venäjällä kaatuneiden suomalaisten sotilaiden ja Suomessa kaatuneiden venäläisten sotilaiden muiston vaaliminen perustuu hallitusten välillä solmittuun sopimukseen. (Kuvituskuva Fotolia)

Mikäli hautakohteisiin kohdistuu epäasiallista toimintaa, asia siirtyy poliisitutkintaan.

VAHINGONTEKO Kolsarbyn venäläisellä hautausmaalla Kirkkonummella tehtiin perjantain ja lauantain 6.–7.5.2022 välisenä yönä ilkivaltaa spraymaalilla. Länsi-Uudenmaan poliisilaitos tutkii asiaa vahingontekona. Kolsarbyn hautausmaa on yksi hautausmaista, joiden hoitoa rahoittaa Suomen valtio.

Kyseiselle hautausmaalle on haudattu Porkkalan vuokra-ajan aikana vuosina 1944–1956 kuolleita neuvostosotilaita, siviilejä sekä lapsia. Hautausmaalla on myös graniittinen muistomerkki. Mediatietojen mukaan hautausmaan porttiin on maalattu Z-kirjain. Tunnus on Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa tukeva merkki.

Venäläisten sotavainajien hautojen hoito Suomessa perustuu Suomen hallituksen ja Venäjän federaation hallituksen välillä solmittuun sopimukseen yhteistyöstä toisen maailmansodan seurauksena Venäjällä kaatuneiden suomalaisten sotilaiden ja Suomessa kaatuneiden venäläisten sotilaiden muiston vaalimisesta.

– Viranomaisten kesken on linjattu, että sotavainajayhteistyötä koskevan Suomen ja Venäjän välisen valtiosopimuksen mukaista toimintaa voidaan jatkaa myös nykytilanteessa. Valtiosopimus on edelleen voimassa ja se velvoittaa Suomen valtion hoitamaan hautoja. Mikäli hautakohteisiin kohdistuu ilkivaltaa tai muuta epäasiallista toimintaa, asia siirtyy poliisitutkintaan, kertoo johtaja Anu Liljeström Itä-Suomen aluehallintovirastosta.

Sopimuksen taustalla on Genevessä 12. päivänä elokuuta 1949 tehtyjen yleissopimusten asianomaiset määräykset. Sopimuksen mukaan Venäjän federaation hallitus turvaa vastaavasti Venäjän alueella olevien suomalaisten sotilaiden hautapaikkojen ja muistomerkkien suojelun ja oikeuden niiden säilyttämiseksi.

Valtiosopimuksessa sovittua tehtävää hoitaa Suomessa Itä-Suomen aluehallintovirasto. Käytännössä Itä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt hoitosopimukset eri tahojen kanssa venäläisten hautapaikkojen ja muistomerkkien hoitamisesta.

Itä-Suomen aluehallintovirasto myöntää myös valtionavustusta suomalaisten sankari- ja siviilihautausmaiden sekä siirtoväen sankarihautojen hoitamiseen.

Lue myös: Sankarivainajan matka kotikirkon hautausmaalle kesti 80 vuotta – ”Pitkä kotimatka on viimein tullut päätökseen”

Kommentoi Facebookissa