SANKARIVAINAJA Sotamies Aate Matias Hautamäen elämä päättyi Karjalan kannaksella, Muolaan pitäjässä, Punnuksen kylässä, vuoden 1940 helmikuun 15.päivänä. Talvisodassa kaatuneen Hautamäen kohtalo oli pitkään täysi mysteeri.
Totuus sotamies Hautamäen kohtalosta paljastui vasta vuonna 2018, kun suomalaisten ja venäläisten etsintäryhmien yhteistyön tuloksena Punnuksen kyläkoulun kaivosta löytyi kuuden suomalaissotilaan jäänteet.
Jäänteiden lisäksi kaivosta löytyi myös kolme tuntolevyä, joista yksi kuului sotamies Aate Matias Hautamäelle. Vuosikymmenten epätietoisuus sotamies Hautamäen kohtalosta oli tullut päätökseensä.

Tämä oli helpotus isänsä kaatumista pitkään selvittäneelle Kalevi Kannukselle sekä perheen muille jäsenille.
– Kun ensimmäisen kerran menin oppikouluun, kävin kirjastoissa ja kysyin asiasta opettajilta, jotka olivat olleet sodissa, mutta eivät he mitään kertoneet, Kalevi Kannus kertoo Helsingin Sanomille antamassaan haastattelussa.
Kannus oli alle kolmevuotias isän kuollessa.
Sotilaallisin kunnianosoituksin
Vaikka sotamies Hautamäen jäänteet löydettiin jo vuonna 2018, niin lopullinen tunnistaminen sekä koronapandemia aiheuttivat sen, että sankarivainaja siunattiin haudan lepoon vasta vuoden 2021 elokuun 21. päivänä.
Sankarivainaja Aate Matias Hautamäki siunattiin sotilaallisin kunnianosoituksin haudan lepoon Nivalan kirkossa. Siunauksen toimitti kirkkoherra Sanna Jukkola.

Siunauspuheessaan kirkkoherra Jukkola kuvasi koskettavalla tavalla 24-vuotiaana kaatuneen sotamies Hautamäen pitkää matkaa Punnuksen kylältä takaisin kotiin, kotikirkon hautausmaalle.
Hautamäki siunattiin kentälle jääneenä 1. päivänä syyskuuta vuonna 1940. Hautapaikka on odottanut sankarivainajaa vuosia.
– Ja tänään tässä edessämme on pieni arkku, missä lepää Hautamäen maalliset jäänteet. Niiden matka kotikirkon hautausmaalle on ollut pitkä.
Odotuksen ja epätietoisuuden vuodet
Kirkkoherra Jukkola kertoo vahakantisesta sotapäiväkirjasta, johon on tallennettu komppanian vaiheita. Käsin kirjoitetun tekstin mukaan helmikuun 15. päivä 1940 alkoi klo 7.15 ankara tykistötuli tukikohtaan.
– Tukikohdan päällikkö, vänrikki Yrjölä kaatui ja jäi tukikohtaan vihollisen puolelle. Samoin jäi 18 muuta haavoittuneina ja kaatuneina tukikohtaan. Aate Matias Hautamäen elämä päättyi Karjalan kannaksella, Muolaan pitäjässä, Punnuksen kylässä, edellä kuvatussa taistelussa. Viikkoa aiemmin hän oli täyttänyt 24 vuotta.

Tuon taistelun jälkeen alkoivat pitkät odotuksen ja epätietoisuuden vuodet.
– Teidän saattajien mielessä on esimerkiksi Aaten sisaren Elviiran sanat, kun hän muistutti: ”Jos Teitä tulee vastaan mies sotavaatteissa ja reppu selässä, ottakaa hänet vastaan lämmöllä ja rakkaudella.” Ja teitä odottajia – teitä on ollut paljon. Erityisesti ajattelin Sinua, Kalevi – Sinua, joka olet koko elämäsi odottanut omaa isää kotiin. Nyt tuo päivä on koittanut. Pitkä kotimatka on viimein tullut päätökseen.
Jos minulle käy huonosti, haudatkaa minut kotimaan multiin, oli monen sotilaan toive.
Se toive on käynyt toteen nyt myös sotamies Aate Matias Hautamäen kohdalla. Hän on tullut takaisin kotiin.
Kommentoi Facebookissa