Suomi ja Ruotsi tiivistävät puolustusyhteistyötä – ei keskinäisen puolustuksen velvoitteita

Suomen ja Ruotsin yhteisymmärryspöytäkirjan allekirjoitusseremonia järjestettiin Suomen Joutsenella.

Suomen ja Ruotsin yhteisymmärryspöytäkirjan allekirjoitusseremonia järjestettiin Suomen Joutsenella. (Kuva AOP)

Maat allekirjoittivat puolustusyhteistyötä koskevan yhteisymmärryspöytäkirjan.

MAANPUOLUSTUS Suomi ja Ruotsi allekirjoittivat tänään Turussa puolustusyhteistyötä koskevan yhteisymmärryspöytäkirjan. Yhteisymmärryspöytäkirjan allekirjoittivat maiden hallitusten puolesta puolustusministeri Jussi Niinistö sekä Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist.

Allekirjoitusseremonia järjestettiin Suomen Joutsenella. Merivoimat täyttää tänä vuonna 100 vuotta, ja juhlavuoden kunniaksi merivoimat viettää vuosipäiväänsä Turussa.

Suomi ja Ruotsi ovat viime vuosina tiivistäneet merkittävästi kahdenvälistä puolustusyhteistyötään. Maiden välillä ei kuitenkaan toistaiseksi ole ollut kahdenvälistä puolustusyhteistyötä koskevaa yhteisymmärryspöytäkirjaa.

Nyt allekirjoitettu yhteisymmärryspöytäkirja muodostaa kehyksen Suomen ja Ruotsin väliselle puolustusyhteistyölle. Asiakirjassa kuvataan puolustusyhteistyön tavoitteet sekä luetellaan yhteistyöalueet.

Yhteisymmärryspöytäkirja kattaa Suomen ja Ruotsin rauhan-, kriisi- ja sodanajan puolustusyhteistyön. Yhteistyölle ei myöskään aseteta ennakkoon rajoitteita. Yhteisymmärryspöytäkirja ei sisällä keskinäisen puolustuksen velvoitteita.

Suomi ja Ruotsi syventävät parhaillaan puolustusyhteistyötä kattamaan operatiivisen suunnittelun kaikissa tilanteissa. Puolustusselonteon mukaan esimerkkejä näistä tilanteista ovat esimerkiksi alueellisen koskemattomuuden turvaaminen tai YK:n peruskirjan 51 artiklan mukaisen kollektiivisen itsepuolustusoikeuden harjoittaminen.

Lue myös: Kolmen maan puolustusministerit allekirjoittivat aiejulistuksen – ”Sotilasyhteistyön seuraava taso”

Kommentoi Facebookissa