JALKAPALLO Suomen miesten jalkapallomaajoukkue Huuhkajat aloittaa MM-karsintaurakkansa keskiviikkona Helsingissä. Vastassa noin 350 miljoonalla eurolla peruskorjatulla tyhjällä Helsingin Olympiastadionilla on Bosnia-Hertsegovina.
Koronapandemian takia katsojia ei stadionille päästetä. Nyt ei yleisön tarvitse marmattaa hyisistä sääoloista Euroopan jalkapalloliitolle Uefalle, jonka mielestä on järkevä asia, että jalkapallon MM-karsintaottelu pelataan maaliskuisessa Helsingissä kello 21.45 alkaen.
Haaste on Suomelle karsinnoissa kova. Kahden parhaan joukkoon pitäisi lohkossa päästä. Mutta edellisistä karsinnoista onnistuminen tuli.
Suomi saavutti historiallisen EM-kisapaikkansa 2019 sijoituttuaan lohkossaan toiseksi. Suomi onnistui jättämään taakseen Armenian ja Liechtensteinin lisäksi Bosnia-Hertsegovinan ja Kreikan, jotka molemmat oli etukäteen arvioitu Suomea paremmiksi joukkueiksi.
Kesäkuussa 2019 Suomi voitti bosnialaiset Tampereella 2-0. Se oli Suomelta väkevä esitys. Monien mielestä Huuhkajat pelasi siinä ottelussa karsintojen parhaan pelinsä.
Tampereen ottelussa Suomen päävalmentaja Markku Kanerva otti Bosnia-Hertsegovinan valmentajasta Robert Prosineckista taktisen voiton. Entinen Real Madridin ja Kroatian maajoukkueen huippupelaaja Prosinecki maksoi kalavelat takaisin Zenicassa lokakuussa 2019 bosnialaisten voitettua ottelun 4-1. Se voitto ei kuitenkaan auttanut bosnialaisia enää sarjataulukossa Suomen edelle.
Nykyään Bosnia-Hertsegovinan maajoukkuetta valmentaa bulgarialainen Ivaylo Petev. Maajoukkuetasolla hän on aiemmin valmentanut Bulgariaa 2014-2016 vaatimattomalla menestyksellä. Peteville MM-karsinnan Suomi-ottelu on Bosnian peräsimessä ensimmäinen tosikoitos.
Suomen ja Bosnia-Hertsegovinan lisäksi MM-karsintalohkossa pelaavat Ranska, Ukraina ja Kazakstan. Vain lohkon voittaja saa automaattisen kisapaikan. Kymmenen lohkokakkosta pääsee jatkokarsintaan kahden Kansojen liigan menestyjän kanssa.
Hallitseva maailmanmestari Ranska on lohkon ylivoimainen voittajasuosikki. Olisi jättiyllätys, jos Ranska ei lohkovoittoa ottaisi.
Suomi taistelee Bosnia-Hertsegovinan ja Ukrainan kanssa lohkon kakkospaikasta. Kazakstan on ennakkoasetelmissa lohkon heittopussi, jota vastaan ei olisi varaa kompuroida.
Keskiviikon ottelu Bosnia-Hertsegovinaa vastaan voi jo ratkaista hyvinkin paljon. Se on selvä asia, että tappio olisi Suomen MM-kisahaaveille paha takaisku.
Suomi ei ole koskaan pelannut miesten jalkapallon MM-kisoissa. Bosnia-Hertsegovina oli MM-kisoissa mukana 2014, jolloin se jäi alkulohkoon. Jugoslavian MM-kisajoukkueissa oli vuosina 1930-90 mukana toki useita bosnialaispelaajia.
Suomalainen jalkapallo on mennyt eteenpäin. Selkeä osoitus siitä on, että Suomen ja Bosnia-Hertsegovinan ottelusta povataan tasaista koitosta. Muutama vuosi sitten Bosnia-Hertsegovina olisi lähtenyt otteluun Suomea vastaan selkeänä suosikkina.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Roman Eremenkoa ei nähdä Huuhkajissa – toinen pelaaja valitsi Saksan
Kommentoi Facebookissa