Suomi täpärästi salibandyn MM-finaaliin

Suomi tuulettaa salibandyn MM-kisoissa. (Kuva Salibandyliitto)

Suomi voitti salibandyn MM-kisojen välieräottelussa Tshekin maalein 3-2. Sami Johansson teki voittomaalin viimeisellä minuutilla.

SALIBANDY Miesten maailmanmestaruutta puolustava Suomi saavutti paikan MM-finaaliin voittamalla perjantaina Tshekin maalein 3-2. Tiukan taiston ratkaisu nähtiin viimeisellä minuutilla.

Tshekki oli johtanut ottelua 2-0. Toisessa erässä Justus Kainulainen kavensi 1-2:een ja Peter Kotilainen tasoitti.

Suomella oli kolmannessa erässä useita hyviä paikkoja, mutta ratkaisu nähtiin vasta viimeisellä minuutilla. Voittomaalin tehnyt Sami Johansson kunnostautui Suomen sankarina.

– Jännä peli. Tshekki oli todella kova ja saatiin kahdella jalalla ponnistaa, Suomen päävalmentaja Petteri Nykky kommentoi Yleisradion haastattelussa.

Suomi oli lähtenyt otteluun selkeänä suosikkina. Vähällä kuitenkin oli, ettei käynyt köpelösti.

– Maalin pelejähän nämä tässä vaiheessa yleensä ovat, ja valmentajallakin syke nousee, kun joutuu huutelemaan kentälle. Mutta hauskaahan tämä on. Oli hieno kisa ja hieno urheilutapahtuma, jouduttiin laittamaan pitkää silmään, että pärjättiin, Nykky totesi.

Suomi pelaa lauantaina MM-kullasta Ruotsia vastaan. Välierässään Ruotsi otti helpon voiton Sveitsistä.

Loppuottelu alkaa Helsingin Hartwall-areenalla kello 17.30.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Suomi selvitti tiensä salibandyn MM-välieriin – ”Aika lailla odotettua”

Kommentoi Facebookissa