Supertaifuuni iskee – hirmumyrsky voi viedä Valtteri Bottaksen paalupaikalle

Valtteri Bottaksen ura jatkuu Mercedes-tallissa myös 2020.

Valtteri Bottaksen ura jatkuu Mercedes-tallissa myös 2020. (Kuva AOP)

Lauantain aika-ajot peruttiin Japanin Suzukassa supertaifuunin takia. Mikäli aika-ajoja ei voida järjestää sunnuntaiaamunakaan, starttaa Valtteri Bottas kilpailuun paalupaikalta.

FORMULA 1 Japanin F1-kisaviikonlopun lauantai on Suzukassa tällä kerralla erikoinen. Kuljettajat eivät tule radalle, vaan pysyttelevät hotellissaan supertaifuuni Hagibisin iskiessä Japaniin.

Kisajärjestäjät vahvistivat perjantaina peruneensa lauantain ohjelman. Lauantain harjoitukset on peruutettu kokonaan ja aika-ajot olisi määrä ajaa sunnuntaina kello 4 Suomen aikaa.

Sunnuntai-iltapäivälle sääennusteet lupaavat Suzukaan aurinkoista säätä. Aamupäivällä paikallista aikaa rata saattaa olla supertaifuunin jäljiltä kuitenkin hyvin märkä. Onkin mahdollista, ettei aika-ajoja järjestetä ollenkaan.

Mikäli aika-ajot jäävät ajamatta, määräytyy lähtöjärjestys perjantaiharjoitusten tulosten mukaan. Perjantain nopein ajaja Valtteri Bottas starttaisi tällöin paalupaikalta.

Bottas oli nopein perjantain molemmissa harjoitussessiossa. Hän olikin päivän urakkaansa tyytyväinen. Bottas kertoi autonsa toimineen kuivalla kelillä pidemmillä ajojaksoilla hyvin ja kisan kannalta se lupaa hyvää, koska sunnuntai-iltapäivälle luvataan kuivaa keliä.

Mercedekset olivat harjoitusten nopeimpia. Toiseksi sijoittunut Lewis Hamilton oli tallikaveriaan Bottasta kymmenyksen hitaampi.

Hamiltonin ei tarvitse voittaa sunnuntaina. Hänelle riittävät viimeisestä viidestä kilpailusta maailmanmestaruutensa varmistamiseen kolmostilatkin piste-eron sarjassa toisena olevaan Bottakseen ollessa 73 pistettä.

Japanin F1-kilpailun startti on ohjelmassa sunnuntaina kello 8 Suomen aikaa.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Taifuuni Suzukan kisaviikonlopun kiusana – Kimi Räikkönen surkean putken keskellä

 

Japanin Grand Prix, perjantain 2. harjoitusten tulokset

1. Valtteri Bottas Mercedes 1.27.785
2. Lewis Hamilton Mercedes 1.27.885
3. Max Verstappen Red Bull 1.28.066
4. Charles Leclerc Ferrari 1.28.141
5. Sebastian Vettel Ferrari 1.28.376
6. Alexander Albon Red Bull 1.28.402
7. Carlos Sainz McLaren 1.29.051
8. Sergio Perez Racing Point 1.29.299
9. Pierre Gasly Toro Rosso 1.29.354
10. Lando Norris McLaren 1.29.358
11. Kimi Räikkönen Alfa Romeo 1.29.477
12. Daniil Kvyat Toro Rosso 1.29.512
13. Romain Grosjean Haas 1.29.553
14. Lance Stroll Racing Point 1.29.597
15. Antonio Giovinazzi Alfa Romeo 1.29.651
16. Kevin Magnussen Haas 1.29.749
17. Daniel Ricciardo Renault 1.29.859
18. Nico Hülkenberg Renault 1.30.334
19. Robert Kubica Williams 1.30.916
20. George Russell Williams 1.31.071

Kommentoi Facebookissa