FORMULA 1 Ensi viikonloppuna ajettavan Japanin Suzukan F1-kilpailun aikatauluun on tulossa muutoksia. Taifuuni on saapumassa Suzukan alueelle lauantaiksi. Rajumyrskyssä lauantain harjoituksia ja aika-ajoja ei tietenkään pystyttäisi ajamaan.
Kisajärjestäjät ovatkin varautuneet aikataulumuutoksiin. Hyvinkin todennäköisesti aika-ajot ajetaan vasta sunnuntaina muutamaa tuntia ennen kilpailun starttia.
– Teemme kaikkemme minimoidaksemme häiriöt F1-aikatauluun. Fanien, kuskien ja kaikkien ihmisten turvallisuus Suzukan radalla on kuitenkin tärkeintä. Kaikki osapuolet tulevat seuraamaan tilannetta ja kertovat myöhemmin lisätietoja, ilmoitettiin Formula ykkösten tiedotteessa.
Myrskysää on ennenkin siirtänyt Suzukassa aika-ajoja sunnuntaille. Näin on käynyt aiemmin 2004 ja 2010.
Sääolot tuovat kisaviikonloppuun lisäjännitystä. Itse pääasian eli mestaruustaiston suhteen jännitystä onkin vähemmän.
Kuljettajien pisteissä Lewis Hamilton on kärjessä 73 pisteen etumatkalla Valtteri Bottakseen. Valmistajien pisteissä Mercedes johtaa toisena olevaa Ferraria 162 pisteellä. Bottaksella ja Ferrarilla tuskin on enää jakoa mestaruuteen.
Silti Ferrari lähtee Suzukaan suosikkina. Tallin auto on ollut syksyn kisoissa Mercedeksen autoa kilpailukykyisempi.
Edellisessä kisassa Sotshissa Mercedes otti kaksoisvoiton tuurilla, kun turva-auto tuli Mersun kannalta radalle juuri sopivaan aikaan.
– Sotshin voitto ei muuta sitä tosiasiaa, että Ferrari aloitti kauden toisen puoliskon meitä vahvemmin. Tiedämme, että meidän on saatava ehdottomasti kaikki irti autosta ja renkaista, jos haluamme taistella voitosta Japanissa, kommentoi Mercedeksen moottoriurheilujohtaja Toto Wolff kisaennakossa.
Alfa Romeon Kimi Räikkösen syksy on ollut synkkä. Kimi on jäänyt pisteittä neljässä edellisessä kisassa.
Räikkösen kannalta tilanne on outo. Viisi kertaa peräkkäin hän on viimeksi jäänyt viidessä perättäisessä kisassa kaudella 2002, jolloin pisteille pääsi vain kilpailun kuusi parasta. Nykyäänhän pisteitä jaetaan kymmenelle parhaalle.
Vikaa lienee autossakin. Alfa Romeo ei näytä olleen kehitystyössään samalla tasolla muiden keskikastin tallien kanssa.
– Meille tuli tietenkin päivityspaketti muutama kisa sitten. Selvitämme, onko se syy ongelmille vai onko kyse jostain muusta, kuten ratojen profiileista tai monen asian summasta. Toivottavasti ymmärrämme tämän viikonlopun jälkeen hieman enemmän. Emme tarvitse mitään isompaa. Vain pieniä juttuja, jotta pääsemme parempiin asemiin keskikastissa, Räikkönen toteaa tilanteesta kisaennakossa.
Räikkönen on voittanut Suzukassa 2005 ajettuaan silloin McLarenilla. Kisa lienee yksi Räikkösen uran parhaista hänen ajettuaan lopussa Giancarlo Fisichellan kiinni ja ohitettuaan italialaisen kierrosta ennen maalia komealla tavalla.
Suzukasta riittää upeita suomalaisia F1-muistoja. Mika Häkkinen ajoi McLarenilla radalla voittoon 1998 sekä 1999 ja varmisti molemmilla kerroilla maailmanmestaruutensa.
Valtteri Bottaksen paras tulos Suzukasta on hänen viime vuonna Mercedeksellä saavuttamansa kakkostila. Mika Salo oli Suzukassa parhaimmillaan kuudes 1995 (Tyrrell), Jyrki Järvilehto kahdeksas 1993 (Sauber) ja Heikki Kovalainen 11:s 2009 (McLaren).
Keke Rosberg ei ehtinyt Suzukassa kilpailemaan. Kisa tuli F1-sarjan ohjelmaan 1987 Keken lopetettua vuotta aiemmin.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Viisi voittoakaan tuskin riittäisi – Valtteri Bottas 2.0:sta tuli Riccardo Patrese 2.0
Kommentoi Facebookissa