RIKOS Lounais-Suomen poliisi sai 16.8.2017 hieman ennen puolta päivää tiedon, että Ruissalossa Turussa on ammuttuna kaksi henkilöä.
Kyseessä oli iäkäs pariskunta, joista miestä epäillään vaimonsa surmasta. Surmatyön jälkeen miehen epäillään ampuneen itsensä. Ampuminen tapahtui yhdentoista jälkeen päivällä. Tutkintanimike on murha, koska tekoon on syytä epäillä liittyneen vakaata harkintaa.
Tutkinnassa on poissuljettu mahdollisuutta ulkopuolisesta tekijästä ja varmistuttu menehtyneiden henkilöllisyydestä. Tutkintaa jatketaan edelleen, jotta joiltain osin tapahtumiin saadaan lopullinen varmuus.
Vanhuksen tekemän perhesurman syynä on amerikkalaisten tutkimusten mukaan usein puolison heikentynyt terveys. Päivän Lehti kirjoitti vuoden alussa tapauksesta, jossa sotaveteraani surmasi puolisonsa. Syy ei aina selviä edes jäähyväiskirjeessä, artikkelin löydät tästä.
Suomalaisia perhesurmia yleisesti eri-ikäisten henkilöiden osalta tutkineen Tampereen yliopiston dosentin YTT Minna Nikusen selvitysten mukaan viidesosassa perhesurmista surmaaja tappaa lopuksi itsensä, ja 90 prosentissa perhesurmista tekijä on mies.
Surmiin liittyy alkoholi vain harvoin, sillä ne ovat suunnitelmallisia. Tavallisesti taustalla on mustasukkaisuus, avioeron uhka, taloudelliset vaikeudet tai toivottomaksi koettu tilanne.
Kommentoi Facebookissa