Susijengin kokeilujoukkue antoi hyvää vastusta NBA-tähdille – ”Emme kumarrelleet kuvia”

Susijengin seuraavana haasteena on selviytyä mukaan 2022 EM-kisoihin.

Susijengin seuraavana haasteena on selviytyä mukaan 2022 EM-kisoihin. (Kuva AOP)

Susijengi hävisi MM-kisojen mitalisuosikin Serbialle koriluvuin 75-95.

KORIPALLO Suomen miesten koripallomaajoukkue Susijengi on elokuun alussa mitannut tasoaan Euroopan huippuryhmiin kokeilujoukkueella. Tasoero on ollut selkeä Liettuan voitettua suomalaiset viime sunnuntaina Klaipedassa 80-60 ja Serbian oltua torstaina parempi Zrenjaninissa 95-75.

Susijengi ei selviytynyt Kiinassa muutaman viikon päästä alkavaan MM-turnaukseen, joten elokuun harjoitusmaaotteluissa on hyvä ajaa uusia miehiä koviin peleihin sisään. Liettua ja Serbia valmistautuvat MM-kisoihin. Edellisten MM-kisojen, Rio de Janeiron 2016 olympialaisten sekä 2017 EM-kisojen hopeajoukkueella Serbialla olikin Suomea vastaan käytännössä paras joukkueensa jalkeilla.

NBA:n ja Euroliigan pelaajien tähdittämää Serbiaa vastaan Suomi pelasi ihan hyvin.

– Parhaiten onnistuimme siinä, että tulimme ennakkoluulottomasti peliin. Emme kumarrelleet kuvia, emmekä jännittäneet. Saatiin sellainen liike päälle, joka ehkä vähän yllätti Serbian, Suomen valmentaja Lassi Tuovi arvioi Koripalloliiton tiedotteessa.

– Kolmannen neljänneksen alussa Elias Valtosen ja Andre Gustavsonin rohkea hyökkäyspelaaminen ansaitsee maininnat, mutta Topias Palmin puolustus Milos Teodosicia ja muita maailmantähtiä vastaan oli myös huippuluokkaa, Tuovi jatkoi.

Serbia upotti ratkaisevat pisteet lähietäisyyksiltä. Joukkueen kookkaat tähtipelaajat heittivät kolmen sekunnin alueelta pelitilanneheittonsa 19/23 eli 82,6% tarkkuudella.

– Serbian korinalusvoimalle meillä ei tänään ollut vastusta, mutta iso kiitos kuuluu Tuukka Kotille ja Hannes Pöllälle siitä, miten he taistelivat ja asennoituivat ja antoivat ensimmäisiä iskuja korin alla, Tuovi arvioi.

Kokeneemmasta kaartista Suomella olivat Serbia-ottelussa parketilla Kotti, Shawn Huff, Mikko Koivisto ja Carl Lindbom. Parhaan pistemäärän, 12, heitti 20-vuotias Elias Valtonen. Suomen ehkä suurin lupaus, 19-vuotias Mikael Jantunen heitti seitsemän pistettä.

Suomen harjoitusmaaottelut jatkuvat Espoossa ensi viikolla Koripalloliiton juhlaturnauksessa. Vastassa ovat MM-kisoihin valmistautuvat Liettua ja Venäjä.

Karsinnat 2021 EM-turnaukseen Suomi aloittaa ensi helmikuussa. Serbia tulee vastaan myös EM-karsinnoissa, joskin erilaisella joukkueella, koska NBA-pelaajat eivät ole EM-karsinnoissa käytössä, eivätkä välttämättä Euroliigankaan pelaajat.

Teksti: Otto Palojärvi

LUE MYÖS: Tässä ovat Susijengin karsintavastustajat – EM-kisapaikka ei ole paha haaste

Kommentoi Facebookissa