Susijengin MM-kisapaikka on Suomen urheiluhistorian suurimpia saavutuksia

Susijengi tuulettaa. (Kuva FIBA)

Suomi varmisti paikkansa koripallon 2023 MM-kisoihin ensimmäisenä Euroopan maana.

KORIPALLO Suomi on mukana koripallon miesten MM-turnauksessa 2023. Kisapaikka varmistui jo neljä kierrosta ennen karsintojen päättymistä, kun Suomi voitti sunnuntaina Tallinnassa Viron ja myöhemmin illalla Ruotsi otti Tel Avivissa yllätysvoiton Israelista.

– Isot kiitokset Ruotsin suuntaan meille mieluisasta tuloksesta. Tässä vaiheessa on syytä olla suunnattoman ylpeä koko ryhmästä ja yhteisestä saavutuksestamme. Vähän ollaan aikataulussa edellä, mutta ehkä se on tällaisessa tapauksessa suotavaa, Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi kommentoi Koripalloliiton tiedotteessa.

– Nyt pidetään maanantai vapaata hyvillä mielin. Sitten käännetään kaikki huomio kohti Prahaa ja EM-kisoja ja jatketaan hyvää virettä myös siellä, Tuovi jatkoi.

MM-kisapaikka on Tokion 1964 olympiapaikan jälkeen suomalaisen koripalloilun merkittävin saavutus. Suomi oli mukana MM-kisoissa Bilbaossa 2014, mutta silloin kisapaikka lunastettiin rahalla. Nyt kisapaikka saavutettiin täysin urheilullisilla keinoilla.

Saavutuksen mahtavuudesta kertoo fakta, että koripallo on maailman toiseksi suosituin pallopeli jalkapallon jälkeen. Ja että Euroopasta MM-kisoihin pääsee vain 12 maata.

Koripallo on joukkuelaji, mutta Lauri Markkasen panosta MM-kisapaikassa ei voi vähätellä. Markkanen ei ollut mukana kahdessa voitossa Sloveniasta eikä ensimmäisessä voitossa Kroatiasta, mutta kesällä otteluissa Ruotsia, Kroatiaa, Israelia ja Viroa vastaan hän osoitti suuruutensa. Ilman Markkasta Suomi ei näitä matseja olisi ehkä voittanut.

Susijengi-pelit syyskuun EM-kisoihin lopettava Shawn Huff totesi viime torstaina Israel-voiton jälkeen, että Markkanen nostaa joukkueen kattoon. Markkasen tasoinen pelaaja voi Huffin mukaan auttaa joukkueen voittoon missä ottelussa tahansa.

Ainakin Markkanen auttoi Suomen jo MM-kisoihin. NBA:ssa Markkanen on esiintynyt välillä ailahtelevasti, mutta unohtaa ei sovi, että hän on Suomen kovapalkkaisin urheilija ja myös tunnetuin suomalaisurheilija Pohjois-Amerikassa.

Vuoden urheilijaksi äänestetään todennäköisesti Iivo Niskanen ja vuoden joukkueeksi tuplakultaa voittanut Leijonat. Mutta Markkasen ja Susijengin valinta näissä äänestyksissä ei olisi vääryys.

Kaikkiaan neljä maata on nyt varmistanut MM-kisapaikkansa. Isäntämaista Filippiinit ja Japani varmistivat kisapaikkansa päästyään alkukarsinnoista jatkoon. Kolmas kisaisäntä Indonesia karsiutui kisoista jäätyään alkukarsinnassa voitoitta.

Suomen ohella kisapaikkansa varmisti sunnuntaina Norsunluurannikko, joka on Afrikan koripallon kärkimaita. Suomi on ainoa kisapaikkansa varmistanut Euroopan maa.

Yhdysvallat ei vielä ole varmistanut kisapaikkaansa. MM-karsinnoissa Yhdysvalloilla ei ole mukana NBA-pelaajia, mikä on vaikuttanut tilanteeseen.

Karsintalohkoaan johtava Yhdysvallat todennäköisesti kuitenkin saavuttaa kisapaikan. MM-kisoissa Yhdysvallat myös käyttää niitä NBA:n tähtitason pelaajia, jotka kisoihin haluavat tulla.

Hyvin lähellä kisapaikkaa ovat Yhdysvaltojen lisäksi Liettua, Espanja, Italia, Saksa, Latvia, Australia, Uusi-Seelanti ja Kanada. MM-kisoissa pelaa kaikkiaan 32 joukkuetta.

MM-turnaus pelataan 25.8.-10.9. 2023. Kisakaupungit ovat Filippiineillä Manila, Indonesiassa Jakarta ja Japanissa Okinawa City. Pudotuspelit pelataan Manilassa, missä myös lohkoarvonta ensi maaliskuussa järjestetään.

MM-kisoihin on vielä vuosi aikaa ja sitä ennen edessä Susijengillä on toinen arvoturnaus. EM-kisat alkavat tulevana perjantaina.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Viro nurin Tallinnassa – Ruotsi varmisti Susijengin MM-kisapaikan!

Kommentoi Facebookissa