HUUMAUSAINERIKOKSET Helsingin, Sisä-Suomen ja Hämeen poliisilaitokset sekä Keskusrikospoliisi ovat selvittäneet laajan huumaus-, doping- ja lääkeaineiden maahantuontia ja myyntiä koskevan rikoskokonaisuuden. Poliisi on tutkinut kokonaisuutta muun muassa useina törkeinä huumausainerikoksina ja törkeinä dopingainerikoksina.
Suurta julkisuutta saaneessa huumejutussa epäiltynä ovat olleet muun muassa Espanjassa ravintola- ja kiinteistöbisneksiä pyörittänyt liikemies Niko Ranta-aho sekä aiemmin Cannonballin johtajana toiminut, mutta järjestöstä erotettu Janne ”Nacci” Tranberg.
Helsingin poliisilaitos on tutkinut kahta laajaa rikoskokonaisuutta. Vuonna 2018 käynnistynyt tutkinta liittyy epäiltyyn, Tampereelta johdettuun doping- ja huumausaineiden salakuljetusorganisaation toimintaan. Alkuvuodesta 2019 käynnistyi toinen tutkintakokonaisuus, joka myöhemmin linkittyi samojen pääepäiltyjen kautta aiempaan tutkintakokonaisuuteen.
– Vuonna 2018 alkaneessa kokonaisuudessa huumeiden levittäminen on perustunut kasvokkain myyntiin, kun taas tänä vuonna alkaneessa esitutkinnassa on kyse huumaus- ja lääkeaineiden myynnistä lähinnä verkossa, kuvailee yksi tutkinnanjohtajista, rikoskomisario Jari Nikonen Helsingin poliisilaitokselta.
Kokonaisuudessa on pääepäiltyinä kaksi suomalaista miestä, joiden epäillään johtaneen organisaation toimintaa Espanjasta käsin. Pääepäillyt ovat vangittuina, ja heidän lisäkseen vangittuina on ollut ja on edelleen myös useita muita epäiltyjä.

Poliisi epäilee, että huumausaineet on salakuljetettu Suomeen pääosin Alankomaista useassa erässä, muun muassa rekkojen lähetyksiin piilotettuina. Osa ryhmän jäsenistä on ottanut lähetykset vastaan ja kätkenyt huumausaineet maastokätköihin eteläisessä Suomessa. Dopingaineita epäillään lähetetyn Suomeen pääosin rahtilähetyksinä.
Esitutkinnassa on selvitetty kaikkiaan neljä huumausaineiden epäiltyä maahantuontierää, joista jokaisesta on tehty myös takavarikoita. Suomeen epäillään salakuljetetun muun muassa yli 200 kilogrammaa amfetamiinia, 15 kilogrammaa kokaiinia, yli 100 000 ekstaasitabletteja, kaksi kilogrammaa kristallia, yli 30 kilogrammaa MDMA:ta, yli 20 000 LSD-lappua, noin 2 miljoonaa huumausaineeksi luokiteltua lääkepilleriä ja 60 kilogrammaa hasista.
Dopingaineista maahan on tuotu useita kymmeniä eri aineita, testosteroneita, anabolisia steroideja ja kasvuhormoneja. Huumausaineiksi luokiteltavista lääkeaineista Suomeen epäillään tuodun muun muassa bentsodiatsepiineihin kuuluvia lääkeaineita ja opiaatteihin kuuluvaa oksikodonia.
– Esitutkinnan mukaan huumausaineita on levitetty sekä tukkuportaiden kautta perinteiseen katukauppaan että salatussa verkossa toimivien kauppapaikkojen, kuten Silkkitien, kautta. Tullin Silkkitietä koskeva esitutkinta-aineisto on tukenut myös tätä tutkintaa, rikoskomisario Toni Uusikivi kertoo.
Keskusrikospoliisilla on ollut vastuualueenaan rikoshyödyn jäljittäminen ja poisottaminen. Rikoshyödyn jäljittämiseen liittyviä toimenpiteitä on tehty Suomessa ja ulkomailla. Arvioitu rikoshyöty koko laajassa rikoskokonaisuudessa on noin neljä miljoonaa euroa.
Esitutkinta on loppusuoralla, ja juttuja ryhdytään siirtämään joulukuussa syyteharkintaan. Oikeuskäsittelyt alkavat Helsingin käräjäoikeudessa tammi-helmikuun vaihteessa, ja niiden uskotaan kestävän pitkälle kevääseen.
Lue myös: Tuhannet suomalaiset epäiltynä rikoksista – suljetun Silkkitien kautta liikkui 50 miljoonaa euroa
Kommentoi Facebookissa