VERKKOPALVELIN Tulli takavarikoi keväällä 2019 yhdessä Ranskan viranomaisten kanssa vuodesta 2013 lähtien salatussa verkossa toimineen Silkkitien verkkopalvelimen. Palvelimelta saatujen tietojen pohjalta Tulli on aloittanut yhteistyössä Keskusrikospoliisin ja usean poliisilaitoksen kanssa epäiltyihin myyjiin ja ostajiin liittyviä esitutkintoja.
Silkkitienä ja Valhallana tunnetun kauppapaikan kautta myytiin useamman vuoden ajan myös kansainvälisesti arvioiden merkittäviä määriä huumaus-, doping- ja lääkeaineita sekä aseita. Silkkitie oli yksi pitkäikäisimmistä ja kansainvälisesti tunnetuimmista salatussa verkossa toimineista huumausaineita myyneistä kauppapaikoista.
Verkkokaupat, kuten Silkkitie, ovat lisänneet huomattavasti huumausaineiden tarjontaa Suomessa etenkin suurten kaupunkien ulkopuolelle ja myös alaikäisille. Silkkitien suosiota on kasvattanut se, että siellä toimitaan anonyymisti ja tuotteet saadaan laillisten toimijoiden kautta. Tulli on pystynyt Silkkitie-palvelimen tietoteknisen esitutkinnan perusteella selvittämään jo 7500 suomalaisen myyjän ja ostajan henkilöllisyydet.
– Salatussa verkossa palveluiden ylläpitäjät ja myyjät ovat uskoneet ja uskotelleet ostajille huumeiden ja muiden laittomien tuotteiden verkkokaupan olevan ”turvallista” anonyymiteetin vuoksi ja siten viranomaisten saavuttamattomissa sekä rikosvastuusta vapaata. Tämä myytti on viimeistään nyt murrettu, toteaa Tullissa tapauksen yleisjohtajana toimiva valvontajohtaja Hannu Sinkkonen.
Silkkitien sulkemisella on ollut merkittävä vaikutus salatussa verkossa tapahtuvalle huumausaine- ja muulle laittomalle kaupalle.
– Suomeen tulevien huumausainelähetyksien takavarikot ovat lukumääräisesti vähentyneet maaliskuun 2019 jälkeen, kertoo Sinkkonen.
Laittomien aineiden ja muiden tuotteiden kauppaa Silkkitiellä tehtiin nimimerkkien avulla, ja ostot maksettiin bitcoin-virtuaalivaluutalla. Huumausaineet ja muut laittomat aineet toimitettiin myyjiltä ostajille pääsääntöisesti postitse. Silkkitien ylläpitäjä otti kaikesta sivustolla käytävästä kaupasta itselleen keskimäärin viiden prosentin palkkion, muttei itse osallistunut kaupankäyntiin.
Silkkitie-kauppapaikalla oli sen toiminta-aikana noin 400 000 nimimerkkiä. Toteutuneita kauppatapahtumia oli noin 500 000, ja myynnissä oli 78 000 eri tuotetta. Myynti suuntautui pääasiallisesti Suomeen. Silkkitien käyttäjiä on ollut kaikkialla Suomessa, ja heidän ikäjakaumansa on ollut 15–83 vuotta. Suhteellisesti eniten rikosepäilyjä on poliisin selvittelyssä Sisä-Suomen ja Oulun poliisilaitosten alueella.
Koko kauppapaikan liikevaihto oli noin 50 miljoonaa euroa. Esitutkintojen yhteydessä Tulli on takavarikoinut yhteensä noin 20 miljoonan euron arvosta bitcoineja. Silkkitiehen liittyvissä tapauksissa on tähän mennessä tuomittu vankeusrangaistuksia yhteensä noin 100 vuotta.
Kommentoi Facebookissa