KAUPUNGIT T-Media tutki tammikuussa Suomen kymmenen suurimman kaupungin osalta potentiaalisten ja kaupunkien nykyisten asukkaiden näkemyksiä kaupunkien veto- ja pitovoimasta. Vuosittainen Vetovoima&Pitovoima-tutkimus toteutettiin nyt neljännen kerran.
Kymmenen suurimman kaupungin keskimääräinen vetovoima on potentiaalisten asukkaiden keskuudessa laskenut lievästi. Ainoina kaupunkeina vetovoimaansa ovat lisänneet Espoo ja Turku.
Espoo on kasvattanut eniten vetovoimaansa Suomen kymmenen suurimman kaupungin joukossa. Tampere on edelleen Suomen vetovoimaisin kaupunki, Jyväskylä ja Kuopio ovat jaetulla toisella sijalla. Eniten vetovoimaansa ovat menettäneet Lahti, Oulu ja Kuopio.
– Espoon kasvu kertoo siitä, että tänne muutetaan edelleen työn ja osaamisen perässä. Vetovoimaa on erityisesti tieto- ja osaamisintensiivisiin yrityksiin ja osaajiin, Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä iloitsee.
Pääkaupunkiseudun ulkopuolella korostuvat vuodesta toiseen myönteisesti yhteisöön ja ympäristöön liitetyt mielikuvat: erityisen merkityksellisiä ovat kaupunkien turvallisuuteen ja viihtyisyyteen liittyvät asiat, oli kyse sitten potentiaalisista tai nykyisistä asukkaista.
Yksi tutkituista tekijöistä on taloudellinen elinvoima, eli onko alue kasvava talousalue, jolla yritykset voivat hyvin. Kymmenen suurimman kaupungin joukossa Tampere on ainoa, joka yltää tässä osa-alueessa erinomaiseen arvioon.
Kaupunkien asukkaiden tutkimukseen osallistui yhteensä 2 255 ja potentiaalisten asukkaiden tutkimukseen 1 709 vastaajaa. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 15–65-vuotiaat suomalaiset, Ahvenanmaata lukuun ottamatta.
Kommentoi Facebookissa