Suurmoskeijan tontinvarauksen käsittely viivästyy – kaupunki ei ota vielä kantaa ehdotuksen sisältöön

Neljä vuotta sitten valmistuneen Hazrat Sultan -moskeijan kokoista suurmoskeijaa kaavaillaan Helsinkiin.

Viitisen vuotta sitten valmistuneen Hazret Sultan -moskeijan kokoista suurmoskeijaa on kaavailtu Helsinkiin. (Kuva Fotolia)

Helsingin moskeija- ja monitoimikeskuksen tontinvarausasiaa piti käsitellä jo tässä kuussa.

SUURMOSKEIJA Moskeija- ja monitoimikeskushanketta koskeva tontinvarausasia viivästyy aiemmin ilmoitetusta tavoiteaikataulusta ja tulee päätettäväksi aikaisintaan joulukuussa 2017. Aikaisemmin ilmoitettiin, että asiaa käsiteltäisiin marraskuun lopussa.

Suurmoskeijahanke on herättänyt paljon kritiikkiä muun muassa Bahrainiin keskittyvän rahoitusjärjestelyidensä sekä taustalla olevan pienen piirin johdosta. Päivän Lehti kirjoitti aikaisemmin hankkeesta tässä.

Asiaa käsittelee ensin kaupunkiympäristölautakunta, jonka esityksestä kaupunginhallitus päättää, varaako Helsingin kaupunki moskeija- ja monitoimikeskushankkeen suunnittelua varten tontin.

Helsingin kaupunki sai hanketta varten vuonna 2015 tontinvaraushakemuksen Suomen Muslimiliitto ry:ltä, Kulttuuri- ja uskontofoorumi FOKUS ry:ltä ja Suomen Musliminaiset ry:ltä. Hakemuksen mukaan hankkeen toteuttaja olisi uusi perustettava Oasis-säätiö.

Moskeijan ja monitoimikeskuksen tonttia koskevan päätösehdotuksen valmistelusta vastaa Helsingin kaupunkiympäristön toimiala. Toimiala ei ota kantaa ehdotuksen sisältöön ennen sen valmistumista. Lautakuntakäsittelyn tarkemmasta aikataulusta tiedotetaan heti kun se varmistuu.

Helsingin kaupunki on pyytänyt tonttia koskevan päätöksenteon valmistelun tueksi lausunnot neljältä taholta. Tänä syksynä lausuntonsa ovat toimittaneet opetus- ja kulttuuriministeriö, ulkoasiainministeriö sekä täydentävän lausuntonsa sisäministeriö. Näiden lisäksi jo keväällä lausuntonsa antoi Siirtolaisuusinstituutti.

Kommentoi Facebookissa