JÄÄKIEKKO Kansainvälinen Jääkiekkoliitto IIHF tiedotti perjantaina, ettei Sveitsi halua järjestää tältä keväältä peruuntuneita jääkiekon MM-kisoja 2021. Sveitsin jääkiekkoliiton mukaan kisojen järjestäminen 2021 alle vuoden varoitusajalla nykyisestä olisi taloudellisesti liian suuri riski.
Sveitsi on halukas järjestämään kisat kuitenkin lähivuosina. Kansainvälinen Jääkiekkoliitto IIHF keskusteleekin tilanteesta lähiaikoina.
Jääkiekon MM-turnaus järjestetään 2021 Valko-Venäjällä Minskissä ja Latviassa Riiassa. Vuonna 2022 kisat olisi määrä järjestää Tampereella ja Helsingissä. Kisat vuonna 2023 järjestetään Venäjällä Pietarissa, 2024 Tshekissä ja 2025 Ruotsissa.
Onkin mahdollista, että Sveitsi järjestäisi kisat 2022 ja Suomen kisat siirtyisivät vuodella eteenpäin. Asia vaatii tietysti kaikkien osapuolten hyväksynnän.
Sveitsissä järjestettiin jääkiekon MM-turnaus viimeksi 2009. Tänä keväänä kisat oli määrä järjestää Zürichissä ja Lausannessa, mutta koronapandemian takia MM-turnaus peruttiin.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Koronapandemia toi jo muutoksia tulevaankin jääkiekkokauteen
Kommentoi Facebookissa