ELÄINSUOJELU Jälleen on se aika vuodesta, kun eläinsuojeluyhdistysten puhelimet soivat kiivaana ja kissojen turvakodit alkavat täyttyä hylätyistä karvatassuista. Mutta ongelma ei ajoitu enää vain syksyyn. Ilmoituksia löytökissoista tulee tasaiseen tahtiin ympäri vuoden.
Suurin piikki ajoittuu edelleen syksyyn, jolloin ihmiset ovat jättäneet kesälaitumensa ja palailleet takaisin sorvin ääreen. Vain jotakin on unohtunut; nimittäin se keväällä otettu ihana kissanpentu, jota jokainen lupasi ensihuuman alkumetreillä kuorossa hoitaa. Hankittiin jopa laulavia hiirileluja ja muotiväreissä hehkuvat valjaat.
Mutta syksyn tullen kukaan ei muista enää lupauksiaan. Ulkoiluvaljaat roikkuvat komeron nurkassa ja lelutkin on heitetty roskiin. Myös rakkaudella hankittu kissa on muuttunut turhaksi, joka lakaistaan julmin elein elämästä pois.
Mutta mitä muuta tästä seuraa? Tästä seuraa se paljon puhuttu kissapopulaatio. Ei tarvita muuta kuin kaksi kissaa: vapaana liikkuva leikkaamaton kolli sekä tyttökisu. Kissalauma saa nimittäin hyvin usein alkunsa kesykissasta, jota ei leikkauteta ajoissa tai ei ollenkaan

Pertin kulkuritarina
Kulkukissojen taustalta löytyy kuitenkin monenlaisia tarinoita. On kesäkissataustaa, on karkaamisia, on kaltoin kohtelua tai muulla tavalla heitteille jättöä. Ja joukosta löytyy aina myös populaatioiden kasvatteja eli niin sanottuja syntymävillejä.
Myös parin vuoden ikäisellä Pertti-pojalla on tarina kerrottavanaan. Komealla kollipojalla oli aikoinaan koti. Oli paapojia ja ihmiset ympärillä hyviä. Myöskään ruuasta ja turvallisuudesta ei ollut puutetta. Vain vietti nimeltä seikkailun kaipuu sai Pertistä yliotteen.
Pertti huomasi viihtyvänsä ulkona, sinisen taivaan alla paremmin kuin sohvan nurkassa neljän seinän sisällä. Aluksi Pertti seikkaili vain päiväsaikaan ja tuli yöksi kotiin. Pikkuhiljaa retket venyivät ja muuttuivat useamman päivän kestoisiksi. Koti kutsui aina vain harvemmin, vaikka isäntäväki yritti parhaansa mukaan pitää kollipoikansa omalla tontilla.
Kun tarpeeksi kulkee, niin kyllähän siinä erakoituu. Näin tapahtui myös Pertille, josta tuli ajan myötä hyvin arka. Nyt Pertti vaeltelee ympäri kotikuntaa, tontilta toiselle ja pitää majapaikkaansa milloin missäkin.
Pertistä pyritään pitämään kuitenkin huolta, sillä ruoka- ja juomahuolto pelaa moitteettomasti. Pertille on laitettu myös suojainen petipaikka. Kaiken tämän taustalla on yritys saada Pertti talveksi turvaan.

Julmuuden ytimessä
Kissojen ja yleensäkin eläinten kohtelu on saanut ajan saatossa entistä julmempia piirteitä. Voidaan puhua suoranaisesta pahuudesta.
Viime kuukausien aikana on noussut esiin tapauksia, jotka ovat menneet suoraan ihon alle. Esimerkiksi Kotkassa sattunut ja koko maata kuohuttanut eläinrääkkäystapaus, jossa kissanpentuja heiteltiin ulos liikkuvasta autosta, ei ole enää normaalilla järjellä selitettävissä. Kyseessä on silmitön julmuus.
Sadistisesta eläinrääkkäystapauksesta selvisi vain kaksi söpöä pentua; Tellervoksi ja Taika Tuulikiksi nimetyt siskokset. Muovipussissa tienposkeen heitetyistä pennuista yksi kuoli heti jäätyään auton alle ja myöhemmin kuolleena löytyi myös toinen pentu.
Tapaus sai kuitenkin myös vastavoimat liikkeelle, sillä julmasti hylättyjä kissanpentuja oli etsimässä kymmenet vapaaehtoiset. Itse tekijää tai tekijöitä ei ole tiettävästi löytynyt.

Eläinten viikko
Eläinten viikko on vuosittain 4.–10.10. vietettävä teemaviikko, jonka ensimmäinen päivä on kansainvälinen Eläinten päivä. Suomessa Eläinten viikkoa on vietetty Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton aloitteesta vuodesta 1959 lähtien.
Eläinten viikolla nostetaan keskusteluun vuosittain vaihtuva ajankohtainen tai muutoin merkittävä eläinsuojeluteema. Vuonna 2018 teemana on lemmikkieläimen vastuullinen hankinta. SEY tuottaa ajankohtaisesta teemasta materiaalia lapsille, suurelle yleisölle sekä päättäjille.
SEY on tuottanut kouluille Eläinten viikon maksutonta opetusmateriaalia jo vuodesta 1990 saakka. Koulumateriaali on vakiinnuttanut paikkansa kouluissa ja kerhoissa. Sitä on tilattu ja toimitettu noin 140 000 lapselle ja nuorelle vuodessa.
Lue myös: Lemmikkieläinten väkivaltainen kohtelu on lisääntynyt – julmuus kohdistuu erityisesti koiriin
Kommentoi Facebookissa