HEITTEILLEPANO Pikkulapsen vanhemmat ovat saaneet Tampereella syytteen heitteillepanosta. Syytteen mukaan kahdeksan kuukauden ikäisen poikalapsen vanhemmat jättivät lapsen heitteille, ja lähtivät itse ryyppäämään.
Lapsen vanhemmat eivät asu yhdessä. Lapsi on asunut sekä isänsä että äitinsä luona. Kun isä oli sovitusti tuomassa lasta äidille, tämä ilmoitti, ettei voi ottaa lasta luokseen koska on nauttinut alkoholia.
Isä poistui paikalta, ja äiti lähti kohta palauttamaan lasta takaisin isän luo. Isän asunnon lähettyvillä he tapasivat, ja äiti ilmoitti jättävänsä lapsen isälle. Sen jälkeen äiti lähti läheiseen baariin juomaan alkoholia. Isä meni metsään juomaan olutta.
– Vastaajat ovat jättäneet pienen lapsen avuttomaan tilaan ja aiheuttaneet siten vaaraa tämän hengelle ja terveydelle, sanoi syyttäjä.
Syyttäjän mukaan lapsi jäi isän asunnon porraskäytävään rattaisiin kiinnitettynä vähintään puolen tunnin ajaksi vaille riittävää hoitoa ja huolenpitoa, vaikka vanhemmat ovat velvollisia lapsesta huolehtimaan.
Syyttäjä vaatii lapsen vanhemmille sakkorangaistusta heitteillepanosta.
Kommentoi Facebookissa