Syyte murhasta – 18-vuotias vaiensi teippaamalla tyttöystävänsä, koska pelkäsi häätöä

Murhasta syytetty nokialainen 18-vuotias nuorukainen oli saanut edellisestä asunnostaan häädön.

Murhasta syytetty nokialainen 18-vuotias nuorukainen oli saanut edellisestä asunnostaan häädön. (Kuva Päivän Lehti)

Nuorukainen kietoi 17-vuotiaan tyttöystävänsä pään ympärille 10–12 kierrosta ilmastointiteippiä.

RIKOS Surmatekoa edelsi raju riita. Se sai syytetyn kertomuksen mukaan alkunsa siitä, kun tyttö otti pojan tupakka-askista savukkeen ja oli lähdössä parvekkeelle polttamaan sitä. Pojan tupakat olivat vähissä, ja hän yritti voimakeinoin ottaa savukkeen pois tytöltä.

Naapurit kuulivat asunnosta tappelun ääniä sekä tytön tuskaista huutoa. Naapuri kävi oven takana, mutta ovea ei avattu. Sen sijaan nuorukainen keksi hiljentää tyttöystävänsä teippaamalla tämän suun umpeen.

Naapuri soitti hätäkeskukseen. Samaan aikaan asunnosta kuului tytön sekainen avun pyyntö: “Lopeta!”

Asunnosta kuului muminaa, kuin joku yrittäisi puhua, mutta ei pysty. Sitten kuului lyömisen ääniä ja korinaa. Oikeudessa nuorimies kertoi, että hän oli teipannut tytön, koska halusi estää häntä huutamasta. Vastaajan mukaan tyttö piti hiljentää sen takia, että naapuriin ei olisi kuulunut ääniä.

– Talon äänieristys on vastaajan mukaan niin huono, että vähäisetkin äänet kuuluvat erityisesti yöaikaan, totesi syytetyn avustaja, asianajaja Jouni Hyvärinen.

Nokialainen 18-vuotias nuorukainen oli saanut edellisestä asunnostaan häädön.

– Vastaaja pelkäsi, että hän saa häädön nytkin. Se oli onnettoman tapahtumaketjun perussyy, Hyvärinen sanoi.

Poliisit olivat paikalla muutamassa minuutissa. Nuorimies valehteli heille, että tyttö lähti pois sukkasillaan, tytön kengät nimittäin olivat eteisessä. Poliisit tarkastivat asunnon.

Naispoliisi näytti lampulla valoa sängyn alle, ja sieltä löytyi eloton tyttö.

– Älkää pelleilkö, herättäkää se! poikaystävä ohjeisti poliiseja.

Tytön sydän oli pysähtynyt, verenkierto oli pysähtynyt ja hän oli saanut vakavan aivovaurion. Sydän saatiin lyömään, mutta se ei paljoa auttanut. Tyttö kuoli kaksi päivää myöhemmin sairaalassa.

– Vaikean aivovaurion johdosta pidättäydyttiin tehohoidosta, todetaan lääkärin lausunnossa.

Tytön vanhemmat saivat samana yönä tiedon törkeästä pahoinpitelystä. Silloin ei vielä puhuttu murhasta, tyttöhän oli elossa.

– Kaksi poliisia soitti ovikelloa. He kysyivät, saavatko tulla sisälle, olisi vähän vakavampaa asiaa, vanhemmat kertoivat oikeudessa.

Vanhemmat lähtivät heti sairaalaan. Siellä selvisi tilanteen vakavuus.

– Vaikka hän jäisi henkiin, hän olisi koko loppuelämänsä sairaalahoidossa. Suuri ihme olisi saanut tapahtua, kertoi murtunut äiti oikeudessa.

Oikeudessa äidiltä kysyttiin, millainen tyttö oli luonteeltaan.

– Hän ei kenellekään halunnut koskaan mitään pahaa. Hän tuli toimeen kaikkien kanssa. Hän kertoi minulle kaikki asiansa, pystyimme keskustelemaan kaikista asioista, äiti kertoi.

Sitäkin äidiltä kysyttiin, miten he selviävät tapahtuneesta.

– Sen kun tietäis, äiti sanoi.

Kommentoi Facebookissa