PALMEN MURHA Ruotsin entinen pääministeri Olof Palme murhattiin 28. helmikuuta vuonna 1986 Sveavägenillä, Tukholman keskustassa. Palme ammuttiin, kun hän oli illalla poistumassa elokuvateatterista yhdessä vaimonsa Lisbeth Palmen kanssa.
Ruotsin poliisi on yrittänyt selvittää murhaa 34 vuotta. Teosta tuomittiin alkoholisoitunut Christer Pettersson elinkautiseen vankeuteen vuonna 1988, mutta Svean hovioikeus vapautti hänet seuraavana vuonna. Tekijäksi on epäilty myös muun muassa Etelä-Afrikan turvallisuuspalvelua ja kurdien PKK-järjestöä.
Nyt pääsyyttäjä Krister Peterson kertoi kaksituntisessa lehdistötilaisuudessa, että tutkinta lopetetaan, koska pääepäilty on kuollut. Hän on aikaisemmin todistajana pidetty niin kutsuttu Skandia-mies Stig Engström. Uutta todistusaineistoa ei kuitenkaan esitetty, myöskään murha-asetta ei huhuista huolimatta ole löydetty.
Olof Palmen poika kommentoi kuitenkin Ruotsin radiolle olevansa tyytyväinen syyttäjän johtopäätöksiin.
– Ensinnäkin hän on erittäin varma siitä, että Engström on syyllinen, ja aikoo lopettaa tutkinnan. Olen samaa mieltä molemmista päätöksistä. Luulen, että Skandia-mies on syyllinen. Valitettavasti ratkaisevia todisteita ei ole, Mårten Palme totesi.
Stig Engström työskenteli graafikkona lähellä murhapaikkaa sijaitsevassa Skandia-talossa. Hän oli poistunut rakennuksesta vain muutamaa minuuttia ennen murhaa. Engström soitti itse poliisille murhaa seuranneena päivänä ja ristiriitaisissa kertomuksissa ilmoitti olleensa paikalla. Hän väitti jopa auttaneensa kääntämään Olof Palmen kylkiasentoon ja osoittaneensa poliisille murhaajan pakoreitin.
Juttuvinkki: Anneli Auer vaati miljoonaluokan korvauksia lisää valtiolta – saa 22 800 euroa enemmän
Syyttäjä nosti esiin erityisesti silminnäkijänä olleen Yvonne Niemisen todistuksen. Nieminen oli nähnyt portaissa juoksemalla paenneen miehen, jolla oli samanlainen pieni erikoinen käsilaukku kuten Engströmillä. Siitä huolimatta poliisi jätti aikoinaan Engströmin ulos tutkimuksista.
Syyttäjä ei usko, että Stig Engström olisi kuulunut johonkin salaliittoon. Engström oli kuitenkin tunnetusti Palme-vastainen ja hänellä oli mahdollisuus hankkia asekeräilijänä olleelta tuttavaltaan vastaavanlainen ase kuin Palmen murhassa oli käytetty.
– En ole niin tyhmä, että väittäisin, että tämä materiaali riittää Engströmin syyllisyyden todistamiseen, syyttäjä Krister Petersson myönsi.
Hän kuitenkin vakuutti, että olisi vanginnut Engströmin tietojensa pohjalta. Stig Engström kuoli vuonna 2000.
Lue myös: Huumerikosyksikön ex-päällikkö Jari Aarnio jälleen tutkittavana – epäiltynä palkkamurhatapauksessa
Kommentoi Facebookissa