Vierashuone 15.2.2020 11:32 Kansalaiset nousivat vesivarojen varastamista vastaan – myydäänkö yhteiset vedet eniten maksavalle? Vierailevan kolumnistimme mukaan ensin perustettaisiin osakeyhtiöitä, jotka lopuksi kaupattaisiin.
Lifestyle 12.6.2019 15:03 Kaksi erilaista selvitystä – päätyykö ihmisten elimistöön mikromuovia pankkikortin verran viikossa? WWF:n mukaan suurin mikromuovin lähde on juomavesi, mutta toisen selvityksen mukaan ei kuitenkaan Suomessa.
Lifestyle 18.11.2018 09:39 Suomessa on vain vähäinen määrä mikromuoveja juomavedessä – muutamia muovihiukkasia litraa kohden Ihmiset voivat altistua mikromuoveille myös ravinnon ja hengitysilman välityksellä.
Lifestyle 10.8.2018 08:45 Terveystuotteena markkinoitu hopeavesi on vaarallista – lapset herkkiä myrkyllisille vaikutuksille Jo muutaman ruokalusikallisen päivittäinen annos hopeavettä voi johtaa myrkytykseen.
Uutiset 22.7.2018 10:44 Sinilevä on pahimmillaan saunavedessä – ei saa käyttää ihmisten tai eläinten juomavetenä edes keitettynä Mahdolliset levämyrkyt säilyvät vedessä muutaman päivän vielä näkyvän leväesiintymän jälkeen.
Lifestyle 18.1.2018 10:45 Hanoista ja vesijohdoista liukenee metalleja juomaveteen – juoksuttaminen poistaa haitalliset pitoisuudet