Urheilu 13.2.2019 08:37 Yli 1,3 miljoonaa euroa apurahoina kesälajeille – näille urheilijoille annettiin tukea Suuren apurahan eli 20 000 euroa verovapaana sai 17 urheilijaa.
Vierashuone 31.7.2018 14:51 Päivän sitaatti: ”Ihminen, joka ei tee virheitä, ei tavallisesti tee muutakaan.” Virheitä ei pidä pelonsekaisesti välttää ja siksi jättää tekemättä tärkeitä päätöksiä.
Lifestyle 21.4.2017 09:00 Kalenterit esiin, vauvaa suunnittelevat – alkuvuodesta syntyneet menestyvät paremmin koulussa Vuoden alussa syntyneillä lapsilla on korkeampi peruskoulun päättötodistuksen lukuaineiden keskiarvo.
Lifestyle 19.4.2017 15:00 Suomalaispojat asennoituvat elämäänsä tyttöjä myönteisemmin Koeahdistus, epäreilu kohtelu ja heikko motivaatio ovat yhteydessä heikkoihin PISA-tuloksiin.
Lifestyle 5.1.2017 13:45 Koulussa menestyvät lapset myös liikkuvat paljon vapaa-ajallaan Kaksosilla tehdyn tutkimuksen mukaan menestyneet lapset harrastivat enemmän liikuntaa myös nuorina aikuisina kuin muut.