KOLUMNI Kun kyse on mediasta, asia on tärkeä erityisesti medialle itselleen. Muutama vuosi sitten silloisen pääministeri Juha Sipilän tekstiviesteistä Yleisradion toimittajalle sekä päätoimittaja Atte Jääskeläisen sanomisista tai sanomatta jättämisistä olivat kaikki arvonsa tuntevat toimittajat kirjoittaneet kolumnin.
Ylen ajankohtaistoimituksen esimiehen sekä Sipilästä jutun tehneen toimittajan päättäessä irtisanoutua, tapausta nimitettiin jo skandaaliksi. Yleisradion hallitus käsitteli johtoryhmän selvitystä Ylen riippumattomuudesta ja työilmapiiristä.
– Riippumattomuudesta ei tingitä. Journalistiset päätökset uutis- ja ajankohtaistoiminnassa on tehty itsenäisesti toimituksen sisällä kuten pitääkin, Ylen hallituksen puheenjohtaja Thomas Wilhelmsson vakuutti tiedotteessa.
Vaikea arvioida minkälaisen kohun tänä päivänä olisi synnyttänyt presidentti Urho Kekkosen tylytys Yleisradion johdolle saunassa, eduskuntavaalien jälkeisenä yönä 16.–17.3.1970.
”Olishan se pitänyt arvata. Taidatte olla pelkkiä paskahousuja ja tyhjätaskuja!”
Yleisradiolle oli valmistunut pari vuotta aikaisemmin uusi pääkonttori Kesäkadulle, Töölöön. Kaikki ei kuitenkaan ollut presidentin toivomusten mukaan, todistaa television grand old man Aarre Elo muistelmissaan Elon aika.
Presidentti puuttuu peliin
Kekkonen oli kuuluisa myllykirjeistään. Otava julkaisi vuonna 1976 kaksiosaisen teoksen Kirjeitä myllystäni, jonka toimittivat Maarit Tyrkkö ja Keijo Korhonen. Se sisälsi Kekkosen käymää kirjeenvaihtoa eri henkilöiden välillä. Kuuluisin oli 8.5.1975 lähetetty kirje kansleri Veli Merikoskelle.
Veli Merikoski oli maankuulu oikeustieteilijä ja ministeri. Hänen vetämänsä pääjohtajista ja professoreista koostunut virkamiesryhmä arvosteli poliittisia virkanimityksiä, jotka rappeuttivat hallintoa. Kiivastunut Kekkonen nimitti myllykirjeessään Merikoskea ryhmineen ”saatanan tunareiksi”, kirjaan päätyneessä versiossa sanamuoto oli lievennetty ”onnettomiksi tunareiksi”.

Entäpä seuraava presidentti, Mauno Koivisto? Kun kiviä aletaan heitellä lasitalossa, särkyy aina muutama ikkuna.
Toimittaja ja kirjailija Harri Nykänen kertoo kirjassaan Likainen Harri episodista, joka käynnistyi entisen oikeuskanslerin Kai Korten antaessa ennen kuolemaansa Nykäselle haastattelun. Korte kritisoi Koivistoa, joka puolestaan oli arvostellut korruptiorikosten tutkintaa.
Juttu julkaistiin Helsingin Sanomissa Korten kuoleman jälkeen. Koivisto lähetti suuttuneena toimitukseen kirjeen, mutta yön yli nukuttuaan pyysi sen hävittämistä. Helsingin Sanomien päätoimittaja määräsi näin tehtävän ja ehdottomasti vaikenemaan asiasta. Kopion säilyttänyt Nykänen vuoti asian Yleisradiolle.
Ilmassa on palaneen käryä
Harri Nykäsellä riittää esimerkkejä siitä, kuinka vallanpitäjät hiljentävät toimituksia. Rikostoimittaja tutki esimerkiksi tietoa, jonka mukaan SDP:n puheenjohtaja ja pääministeri Kalevi Sorsa olisi ostanut asuntonsa rakennusyhtiöltä huomattavalla alennuksella.
Silloinen Helsingin Sanomien toimituspäällikkö, myöhempi päätoimittaja Janne Virkkunen kuitenkin kielsi Nykästä olemasta missään yhteydessä Sorsaan. Kysymykset piti esittää Virkkusen kautta. Nykänen toteaa Virkkusen olleen SDP:n puoluesihteerin, nykyisen Suomen Pankin pääjohtajan Erkki Liikasen parhaita ystäviä ja sökökaveri. Juttu kuivui odotetusti kasaan.
Suurimman päätoimittajien hyväveli-vaikuttamisen Nykänen sanoo kirjassaan liittyvän Veikkauksen toimitusjohtaja Matti Ahteen naisiin kohdistuvaan ahdistelutapaukseen, josta Helsingin Sanomat julkaisi jopa anteeksipyynnön. Lehden kieltäydyttyä Ahteen nimen julkistamisesta Nykänen paljasti tiedon Palaneen käry -ohjelmassa, johon loppui pian sekä Nelosen ohjelma, Nykäsen työpaikka että Matti Ahteen toimitusjohtajuus.

Ihan vain kavereiden kesken
Eivät poliitikkojen ja pääjohtajien vaikuttamisyritykset rajoitu vain Yleisradioon tai suurimpiin sanomalehtiin. Iltapäivälehdet ja sensaatiolehdet kelpaavat mediaksi silloin, kun uutinen halutaan saada tietyllä tavalla julkisuuteen – tai erityisesti sieltä pois.
Historiaan on jäänyt Hotelli Marskin terrori-isku vuodelta 1977, jolloin otsikoiden mukaan tuoli sekä nyrkkeilytaidot pelastivat valtionyhtiöiden toimitusjohtaja Olavi J. Mattilan ja Kansaneläkelaitoksen pääjohtaja Jaakko Pajulan hengen. Kabinettiin oli hyökännyt joukko puukkomiehiä.
Ministeri Mattila soitti uutisen välittömästi Ilta-Sanomiin, mutta todellisuudessa kyseessä oli Pajulan naisystävän mustasukkainen, hotellin henkilökuntaan kuuluva aviomies. Mattila sekaantui sittemmin nigerialaiskirjeisiin ja Pajulan legendaarista viinankäyttöä ei saanut edes Kelan hallitus kuriin.
Litania median riippumattomuudesta on jargonia, jota toistettaessa voi olla melko varma siitä, että journalistiseen päätöksentekoon on jo vaikutettu vähintään omistajien taholta. Kun lehden etusivulla komeilee kunnan suurimman mainostajan ilmoitus, sitä ruokkivaa kättä ei pienen lehden päätoimittaja uskalla edes näykkäistä.
Kymmenissä ovat ne tapaukset, kun poliittista tai taloudellista valtaa käyttävät miehet ovat vielä nykyisellä 2000-luvulla ottaneet yhteyttä sensaatiolehtien päätoimittajiin saadakseen kielteisen, yleensä naisiin liittyvän artikkelin pois julkaisulistalta.
Ja ei niitä tietenkään julkaista, jos se voidaan ihan kavereiden kesken sopia.
- Kirjoittaja on seurannut alaa jo 1980-luvulta asti aloittaessaan uransa Urpo Lahtisen Lehtimiehet-yhtymästä. Lähde Harri Nykänen: Likainen Harri – 20 vuotta Erkon renkinä (Docendo).
Kommentoi Facebookissa