Taksinkuljettajaa pahoinpideltiin ajon aikana – takapenkillä ollut matkustaja kävi kiinni kuristusotteella

Poliisi on ottanut tapauksesta epäillyn kiinni ja pyytää silminnäkijähavaintoja tapauksesta. (Kuvituskuva Anne Anttila)

Taksi ajautui vastaantulevien kaistalle ja oli ollut vaarassa törmätä vastaantulevaan autoon.

PAHOINPITELY Taksinkuljettaja joutui pahoinpidellyksi ajon aikana Vaasan Jukolantiellä Prisman pohjoispuolisella osalla 11.12.2021 klo 19.06. Valkoisella farmarimallisella Opel Insignia -merkkisellä taksilla ajossa ollut mieskuljettaja joutui ajon aikana väkivaltaisen matkustajan aggression kohteeksi. Auto oli tuolloin ajossa Kivihaan suunnasta kohti Prismaa.

Matkustaja oli auton takapenkillä istuessaan käynyt yhtäkkisesti kuljettajaan kiinni kuristusotteella ja oli saanut pidettyä kiinni siten, että auto oli ajautunut vastaantulevien kaistalle. Taksi oli ollut vaarassa törmätä vastaantulevaan autoon. Ensimmäinen auto oli ehtinyt pois taksin kulkulinjalta ja toinen auto oli pysähtynyt juuri ennen törmäystä. Taksinkuljettaja oli saanut autonsa pysäytettyä niin, että taksi oli ollut ainakin osittain vastaantulijan kaistalla.

Pysähtymisen jälkeen taksinkuljettaja oli kamppaillut edelleen hänestä kiinni pitäneen takapenkkiläisen kanssa. Tilannetta olivat olleet näkemässä ainakin taksia vastaan ajaneiden autojen kuljettajat. Tilanteessa taksikuljettaja oli huutamalla pyytänyt apua aggressiivisen asiakkaan toiminnan estämiseksi. Tilanne oli jatkunut auton ulkopuolella, kunnes taksinkuljettaja oli päässyt irti otteesta. Lopulta matkustaja oli poistunut paikalta.

Tapausta tutkitaan pahoinpitelynä ja vaaran aiheuttamisena, mahdolliset muut rikosnimikkeet tarkentuvat tutkinnan aikana. Poliisi on ottanut tänään rikoksesta epäiltynä kiinni Vaasan seudulla asuvan parikymppisen henkilön.

Poliisi pyytää kyseisen tilanteen Jukolantiellä nähneitä ottamaan yhteyttä poliisiin sähköpostilla vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi.

Lue myös: Kyyditettävillä oli ongelmia – nainen hyppi taksin päällä, toinen ei halunnut maksaa matkaa

Kommentoi Facebookissa