TAPAHTUMAMARKKINOINTI Tampereella on jo useamman vuoden ajan hämmästelty valaistuja, kolmion muotoon veisteltyjä jääveistoksia. Teoksia ilmestyy kuin tyhjästä eri puolille kaupunkia aina helmikuisin. Installaatioiden taustalta löytyy indie-musiikkiin keskittyvä kaupunkitapahtuma Valoa Festival, jonka symbolina toimii kolmio.
Festivaali järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2009 osana Tampereen Valoviikkoja, mistä ajankohta vakiintui lopulta helmikuulle. Legendaariselta YO-talolta sekä Ravintola Artturista lähtenyt sydäntalven tapahtuma toteutetaan nykyään Tullikamarilla, Satakunnankadun uusitussa Olympia-korttelissa sekä O’Connell’sissa.
Valoa Festivalin perusperiaatteina on esitellä maamme monipuolisen artistikentän uusia lupaavia nimiä genreen katsomatta. Samalla tapahtumassa toteutetaan erilaisia teemoja yleensä pitkän linja tekijöille hattua nostaen (esim. Wigwam Revisited -kokoonpanon johtama proge-ilta vuonna 2017) sekä poimitaan ulkomailta mielenkiintoisia, läpimurron kynnyksellä olevia kansainvälisiä nimiä.
Alusta alkaen vahvassa osassa on ollut myös ilmaisohjelma. Tätä puolta edustavat juuri jääveistokset sekä veloituksettomat yksittäiskeikat tunnetuilta tekijöiltä.

Painotus ohjelmiston kotimaisuudessa
Viime kerralla festari toi lavoilleen esiintyjiä peräti seitsemästä eri maasta. Historian yhdeksännessä Valoa Festivalissa 16.–17. helmikuuta 2018 on puolestaan panostettu ajankohtaiseen, vahvasti kotimaiseen artistikattaukseen.
Maailmallakin tunnustusta saaneet, kokeellisen musiikin porilaiset nerot Rättö & Lehtisalo tekevät harvakseltaan keikkaa – Valoa Festivalilla he kuitenkin esiintyvät Olympia-korttelissa. Kokeneempaa kaartia edustavat myös punk-iltaa tähdittävä, Emma-palkittu Pää Kii -yhtye, räpin kaksinkertainen Suomen mestari Ruudolf sekä huippusuosittu Gasellit.
Debyyttialbumiaan valmistelevista uusista lupauksista Valoassa nähdään mm. Soundi-lehden vuoden tulokkaaksi valitsema Vesta, Aku Louhimiehen Tuntemattomassa Sotilaassakin nähty Elias Gould, Slush Musicissa valloittanut $now ja yhdysvaltalaiselle levy-yhtiölle kiinnitetty Lake Jons. Syksyllä kehutun esikoislevynsä ”Tehtaantyttö” julkaissut M nousee lavalle O’Connell’sin ilmaiskeikalla.
Festivaalin kruunaa miljoonia näyttökertoja YouTubessa saavuttanut, uudella NBA 2k18 -konsolipelilläkin kuultava belgialainen Woodie Smalls, kotimaassaan Islannissa jopa parillekymmenelle tuhannelle ihmiselle esiintynyt Sturla Atlas sekä Kuben ja Eevil Stöön spesiaali yhteiskeikka.

Valoa Festivalia tehdään kulttuurin eteen
Siinä missä monet pitkäaikaiset festivaalit nostavat vuosi vuodelta lippujensa hintoja, Valoa Festivalilla hintataso on onnistuttu pitämään jo yhdeksän vuoden ajan tasapainossa. Ensimmäisen Valoa Festivalin kahden päivän lippu kustansi 26€. Nyt, esiintyjien lukumäärän ollessa huomattavasti massiivisempi, kahden päivän lippu Tullikamarille lähtee edelleen vain 40 eurolla.
Ei huonosti lähes vuosikymmenen järkkäilyjen jälkeen. Halvin lipputyyppi, yhden päivän sisäänpääsy Olympia-korttelin keikoille, pulittaa puolestaan vain 13 euroa.
Tapahtumaa ei tehdäkään voittoja järjestäjille etsien, vaan intohimosta uutta ja vaihtoehtoista musiikkia kohtaan. Tamperelaisen kaupunkikulttuurin, Suomen sydäntalven piristämiseksi. Valoa Festivalilla et näe samaa artistikattausta vuodesta toiseen – saati samaa esiintyjäkatrasta mitä muilla kotimaisilla festareilla.
Tapahtumamarkkinointi ei ole Päivän Lehden toimituksellista aineistoa, vaan yhteistyökumppanimme tuottamaa sisältöä.
Kommentoi Facebookissa