JÄÄKIEKKO Tappara tasoitti SM-liigan välieräsarjan Lukkoa vastaan 1-1:een. Kirvesrinnat voitti vappuaattona Raumalla pelatun ottelun maalein 4-1.
Samalla päättyi Lukon hieno 12 ottelun voittoputki. Lukko oli pudotuspeleissä voittanut neljä ensimmäistä otteluaan ja sitä ennen runkosarjassa kahdeksan ottelua.
Lukon Kristian Pospisil teki ottelun avausmaalin. Lassi Vanhatalo onnistui kuitenkin tasoittamaan jo 10 sekuntia myöhemmin.
Charles Bertrandin teki maalin toisessa erässä ja sillä osumalla Tappara meni päätöserään 2-1-johdossa. Lukko otti kolmannessa erässä komennon, mutta Tapparan maalivahti Christian Heljanko oli muurina veräjällään.
Lopussa Tappara onnistui iskemään kiekon kahdesti tyhjään verkkoon. Santtu Kinnunen ja Jukka Peltola viimeistelivät.
TPS voitti HIFK:n jatkoerässä 3-2 ja tasoitti ottelusarjan 1-1:een. Jatkoerää oli pelattu reilut kaksi minuuttia, kun TPS:n Ruslan Ishakov väänsi kiekon väkisin verkkoon ja käynnisti turkulaisjuhlat.
HIFK johti ottelua avauserän jälkeen 2-1, ja TPS oli pitkään takaa-ajoasemassa. HIFK:n ote ottelusta kirposi jo toisen erän aikana. Tosin 2-2-tasoitus nähtiin kuitenkin vasta kolmannessa erässä, kun Ville Lajunen pyssytti kiekon verkkoon.
– Ensimmäinen erä oli meiltä hyvä ja toisen erän alkukin oli tasainen. Sitten meille tuli se jäähy siinä ja sen jälkeen olimme aika pulassa sen erän lopun ja jouduimme puolustamaan tosi pitkiä pätkiä. Kolmannessa erässä vastustaja ylivoimalla tasoihin, HIFK:n päävalmentaja Jarno Pikkarainen kertasi.
TPS oli perjantaina huomattavasti parempi kuin eilen. HIFK:n pelin taso puolestaan laski eilisestä.
– Varmaan TPS pystyi vähän nostamaan karvaustaan ja meidän kiekollinen peli ei pystynyt vastaamaan siihen. Sitten jatkoajalla meillä oli paikka ja sitten TPS teki omastaan, Pikkarainen kertasi.
HIFK:n heikointa antia oli kolmas erä. TPS pääsi paremmin ja paremmin peliin mukaan. HIFK ei pysynyt kiekossa, eikä pystynyt rummuttamaan omaa peliään.
– Meiltä hävisi siinä kiekollisesta pelaamisesta pikkuisen ja se satoi TPS:n laariin siinä mielessä, että mentiin vähän päästä päähän, Pikkarainen sanoi.
HIFK:n pelillinen alamäki alkoi kuitenkin jo toisesta erästä. TPS alkoi uskomaan omaan tekemiseensä ja havaitsi, että nyt on paikka iskeä.
– Vastustajasta sai tietysti energiaa siitä ja varmaan se vähän meitä heilautti, että jouduttiin pitkiä pätkiä olemaan siinä ja ei pystytty tekemään sellaista ryhtiliikettä ennen kaikkea siihen kiekolliseen pelaamiseen, Pikkarainen sanoi.
Korona loi jo ennen pudotuspelejä kysymysmerkkejä IFK:n ylle. Pikkaraisen mukaan joukkue ei kuitenkaan sellaista edes mieti.
– Ei sellaisia olla edes mietitty. Tässä vaiheessa ollaan juuri niin hyvässä iskussa kuin vain pystytään olemaan. Nyt kun pelataan playoffia, niin väsymystä ei enää tunneta, Pikkarainen linjasi.
Sarjat jatkuvat Tampereella ja Turussa. Välieräsarjoissa pelataan varmuudella ainakin sunnuntaina ja maanantaina.
Teksti Otto Palojärvi ja Ville Hirvonen
Kommentoi Facebookissa