Tappara on terästä – Jussi Tapolan meriittejä ei voi vähätellä

Jussi Tapola on valmentanut Tapparan kolmesti Suomen mestariksi (Kuva: SM-liiga)

Jussi Tapolan komennossa Tappara on viimeisen kahdeksan kauden aikana voittanut kolme kultaa ja yhden hopean.

JÄÄKIEKKO Tappara voitti Suomen mestaruuden kukistettuaan finaalisarjassa TPS:n otteluvoitoin 4-1. Kaikki viisi finaaliottelua olivat tiukkoja vääntöjä, mutta Tapparan paremmuudesta ei lopulta ollut epäselvyyttä. Hävisihän Tappara finaaleissa vain yhden ottelun.

Tappara oli ykkönen myös runkosarjassa. Jo tammikuussa Tapparaa pidettiin selkeästi vahvimpana mestarisuosikkina.

Tapparan joukkue oli taitavasti rakennettu. Se toteutti pelisuunnitelmaansa suorastaan konemaisesti. Puolustus- ja maalivahtipelissä Tappara oli sarjan parasta laatua.

Jussi Tapola voitti Tapparan päävalmentajana nyt kolmannen Suomen mestaruutensa. Hänet voi jo rinnastaa Tapparan legendaarisimpiin valmentajiin, Kalevi Nummiseen ja Rauno Korpeen. Oppi-isänsä Jukka Rautakorven Tapola päihittää mestaruuksissa nyt lukemin 3-1.

Mestaruuksien määrässä Tapola on Nummisen kanssa tasoissa. Korven Rane on neljällä mestaruudellaan vielä Tapolaa edellä.

Tapolan tukena on vahva seuraorganisaatio, joka päättyneelle kaudelle onnistui pelaajahankinnoissa. Valmennustiimin kanssa yhteistyö pelaajahankinnoissa toimii hyvin, kuten tulokset osoittavat.

Tappara on Suomen suurimpia jääkiekko-organisaatioita, jonka budjetilla pitää menestyäkin. Mutta muistissa ovat myös laihat vuodet, jolloin osaaminen jäi muista Suomen kiekkoseuroista jälkeen.

Tapparalle 1970- ja 80-luvut olivat hurjan menestyksen aikaa. Sitten 1990-luvulla Jokerit ja TPS dominoivat ja Tapparaa pidettiin silloin jopa vitsinä.

Jukka Rautakorpi oli nostamassa Tapparaa uuteen kukoistukseen. Sen kruunasi mestaruus 2003, joka on yhä Rautakorvelle uran ainoa päävalmentajana. Viidesti Rautakorven valmentama Tappara on ollut finaaleita häviämässä.

Tapparalla oli 2000-10 -lukujen taitteessa jälleen lamavuotensa, mutta Rautakorven paluu kehittyneen organisaation tukemana nosti Tapparan menestysputkeen, joka toi 2013-17 kolme hopeaa ja kaksi kultaa. Tapola korvasi Rautakorven päävalmentajana 2014 ja jatkoi menestyksekästä työtä, vaikka syksyllä 2014 huhuttiin jo hänen potkuistaan alkuvaikeuksien takia.

Tapola käväisi kaudella 2018-19 Kiinassa KHL-joukkue Red Star Kunlunin päävalmentajana. Kiinasta hän sai potkut kesken kauden ja edessä oli paluu Tapparan organisaatioon. Päävalmentajaksi Tapola palasi Tapparassa 2020.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana Tapparan päävalmentajina ovat toimineet vain Rautakorpi ja Tapola, jotka ovat tehneet tiivistä keskinäistä yhteistyötä. Tulokset osoittavat, että pitkäjänteinen työ on merkittävä tekijä menestyksissä. Jauhava peli tuottaa yhä tulosta.

Unohtaa ei sovi, että Tappara on kovaa laatua myös Euroopan tasolla. CHL-liigassa se eteni tällä kaudella finaaliin saakka, jossa hävisi ruotsalaiselle Ängelholmin Röglelle.

Teksti Otto Palojärvi

LUE MYÖS: Tappara juhlii jääkiekon Suomen mestaruutta – ”Kova työ tehtiin. Hyvältä tuntuu.”

Kommentoi Facebookissa