Tappara pelasi kaiken koronakohun keskellä – pelaajat käyneet asiaa läpi

Tappara juhlii maalia

Tappara juhlii maalia. (Kuva AOP)

Tapparan ympärillä on ollut tällä viikolla koronakohuja. Dominik Hrachovinan ja Jukka Rautakorpen toiminta on tyrmistyttänyt.

JÄÄKIEKKO Tappara on ollut viime päivät koronakohun keskellä. Ensin seuran maalivahti Dominik Hrachovina kohautti korona-lausunnoillaan ja sitten oli johtoportaan vuoro.

Hrachovina on antanut ymmärtää, että korona olisi median huijaus. Hän julkaisi Instagramissa päivityksen, jossa ilmoitti, että ”The media is the virus”.

Tapparan urheilutoimenjohtaja Jukka Rautakorven puolestaan uutisoitiin päästäneen kaksi seuran U20-pelaajaa harjoittelemaan harjoitushalliin, vaikka heillä oli todettu koronatartunta. Tappara syyllistyi koronarajoitusten rikkomiseen. Asiasta on tehty rikosilmoituksia.

Tappara pelasi keskiviikkona jääkiekkoakin, kun se hävisi HPK:lle voittolaukauskisan jälkeen 3-4. Kaiken koronakohun keskellä HPK-ottelun huomio jäi kuitenkin paitsioon.

Tapparan kapteeni Jukka Peltola kertoi keskiviikkona STT:lle, että ensimmäinen lähtökohta on ihmisten terveys, ja sen pitää olla kaiken alkupiste tässä hetkessä. Peltola kertoi myös, että Tapparan pelaajat ovat käyneet asiaa läpi, mutta muistutti, ettei pelaajisto voi asioihin niin paljoa vaikuttaa.

Koronakaranteenista vapautunut KooKoo pääsi keskiviikkona irti yli viikon tauon jälkeen. KooKoo joutui kymmenen päivän karanteeniin, kun sen katsottiin altistuneen koronavirukselle.

KooKoon karanteeni oli seurausta HIFK-ottelusta. HIFK:n joukkueesta löytyi koronaa.

Karanteeni ei näkynyt KooKoon otteissa ainakaan negatiivisessa mielessä keskiviikkona JYPiä vastaan. KooKoo voitti ottelun murskaavasti 8-1.

KooKoon päävalmentajan Jussi Ahokkaan mukaan karanteenissa on vain vähän tehtävissä. Pelaajat eivät saaneet harjoitella jäällä, eivätkä joukkueena.

– Kaikki mahdolliset ohjeet annettiin, mutta eipä siinä paljoa voi, kun saa käydä vain ulkoilemassa ja sisällä tehdä jumppaa. Olimme itseasiassa jo kaksi viikkoa karanteenissa ennen kuin kausi alkoi, joten tiedettiin, mitä se homma on. Mutta kyllähän se tylsää on, ei siitä pääse mihinkään, Ahokas naurahti lehdistötilaisuudessa.

Yksi positiivinen puoli pakkolevossa kuitenkin oli. KooKoo tuli takaisin hyvin levänneenä.

– Hyvin se varmaan nollasi ja ainakin ollaan nyt tuoreita ja oltiin tuoreita. Virtaa oli ja se oli hienoa nähdä. Ei voi olla muuta kuin tyytyväinen joukkueen suoritukseen, Ahokas sanoi.

Teksti Ville Hirvonen ja Otto Palojärvi

Lue myös: Hurja tehovire – Mikko Rantanen lähestyy NHL:n maalipörssin kärkeä

Kommentoi Facebookissa