Tasavallan presidentti Sauli Niinistö avasi valtiopäivät – ”Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön”

Kansanedustajat ryhmäkuvassa Eduskuntatalon täysistuntosalissa ennen valtiopäivien avajaisia.

Kansanedustajat ryhmäkuvassa Eduskuntatalon täysistuntosalissa ennen valtiopäivien avajaisia. (Kuva Martti Kainulainen/ STT-Lehtikuva/ Eduskunta)

Presidentin puheesta saattoi kuulla pienen piikin ennen aikojaan eronpyynnön jättäneelle hallitukselle.

EDUSKUNTA Vasta valittujen kansanedustajien työ käynnistyi eilen puhemiesten vaaleilla ja valtiopäivät 2019 avattiin 25. huhtikuuta. Avajaisjuhlallisuudet alkoivat kello 12 ekumeenisella valtiopäiväjumalanpalveluksella Helsingin Tuomiokirkossa, jossa saarnasi Espoon hiippakunnan piispa Kaisamari Hintikka.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö julisti valtiopäivät avatuiksi Eduskuntatalossa juhlaistunnossa.

– Paikkansa uusineiden ja paluun tehneiden edustajien rinnalla näen lähes yhtä suuren joukon uusia kasvoja. Tämä uusiutuminen osoittaa, että demokratiamme elää. Erityisen merkittävää on, että kansa käytti ääntään vilkkaammin kuin vuosikymmeniin, presidentti analysoi.

Niinistön puheesta saattoi kuulla myös pienen piikin Juha Sipilän ennen aikojaan eronpyynnön jättäneelle hallitukselle.

– Korostan sitoutumisen merkitystä. Yksilön tasolla vanha sanonta osuu niin nimitettäviin valtioneuvoston jäseniin kuin teihin kansanedustajiin. Kansan vaaleissa osoittama luottamus on luottamusta tehtävän täyteen täyttämiseen, Niinistö totesi.

Eduskunnan puhemies Antti Rinne vastasi presidentin puheeseen eduskunnan puolesta. Valtiopäivien avajaisten yhteydessä järjestetään vielä Musiikkitalossa juhlaorkesterin konsertti.

Lue myös: Antti Rinne valittiin puhemieheksi – ”Käytöksen on oltava kohteliasta ja työn arvokkuuden mukaista”

Kommentoi Facebookissa