Tässä tulevat palkitut Sankarikoirat – pelastivat tulipaloilta, sairauskohtauksilta ja pakkaseen tuupertumisilta

Länsigöötanmaanpystykorva Toivo hälytti apua asunnossaan kaatuneelle naapurille.

Länsigöötanmaanpystykorva Toivo hälytti apua asunnossaan kaatuneelle naapurille. (Kuva Kennelliitto)

Suomen Kennelliitto palkitsee 13 sankarikoiraa ihmishenkien pelastamisesta.

SANKARIKOIRAT Kennelliitto myöntää vuonna 2019 Sankarikoiran arvon 13 koiralle. Lisäksi 23 koiraa saa kunniamaininnan tekemästään urotyöstä. Sankarikoiran arvon voi saada koira, joka on vaikuttanut merkittävästi siihen, että yksi tai useampi ihmishenki on pelastunut.

Sankarikoiran arvon saavat tänä vuonna saksanpaimenkoira Foxy, irlanninsusikoira Frank, saksanpaimenkoira Hermanni, novascotiannoutaja Juksu, monirotuinen Juti, labradorinnoutaja Kerttu, labradorinnoutaja Lalli, monirotuinen Lego, kääpiösnautseri Maya, novascotiannoutaja Nelli, chihuahua Sulo, länsigöötanmaanpystykorva Toivo ja sileäkarvainen kettuterrieri Vili.

– Koiran ja ihmisen välinen suhde on ainutlaatuinen. Sankarikoiria palkitsemalla haluamme muistuttaa, että kaikki koirat voivat olla sankareita, vaikkeivat ne olisikaan koulutettuja hyötykoiria, painottaa Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Lehkonen.

Tulevana vuonna 2020 Kennelliiton toiminnassa painotetaan koiran hyvän luonteen ja käyttäytymisen edistämistä. Sankarikoirat sopivat hyvin tähän teemaan. Hyväluonteinen, hyvin sosiaalistettu koira on ihmisen paras ystävä rodusta riippumatta.

Kennelliiton hallitus otti käyttöön Sankarikoira-arvonimen ensimmäisen kerran vuonna 1997. Eniten Sankarikoiran arvoja on tänä vuonna myönnetty koirille, jotka hälyttivät alkavasta tai jo syttyneestä tulipalosta. Koirat myös löysivät eksyneitä tai apua tarvitsevia sekä reagoivat sairauskohtauksiin.

Kennelliitto palkitsee Sankarikoirat Koiramessut-tapahtumassa sunnuntaina 8. joulukuuta Messukeskuksessa Helsingissä. Seuraavassa lyhyet tarinat palkittavista Sankarikoirista.

Koirat pelastivat tulipaloilta ja häkämyrkytykseltä

Irlanninsusikoira Frank hälytti tulipalosta helmikuisena yönä 2019.
Irlanninsusikoira Frank hälytti tulipalosta helmikuisena yönä 2019. (Kuva Kennelliitto)

Irlanninsusikoira Frank hälytti tulipalosta. Helmikuisena yönä 2019 kerrostalon ylimmässä 7. kerroksen kodissa olivat Frank-koiran omistajan lisäksi 15-vuotiaat kaksoset sekä irlanninsusikoira Frank. Koiran omistajan mies oli työmatkoilla, ja tytär tuli äitinsä viereensä nukkumaan. Omistaja heräsi yöllä Frankin ääntelyyn. Omistaja säntäsi jalkeille ja tajusi, että jokin on pielessä. Hän näki koiran sohvalla pää pystyssä, katse keittiöön päin. Kun hän lähestyi koiraa, alkoivat keittiön palohälyttimet soida. Laturista oli lähtenyt sähköpalo, jonka haju ei yltänyt vielä makuuhuoneeseen, mutta keittiö oli savuinen. Palokunta tuli nopeasti. Tyttären huone paloi. Jos hän olisi nukkunut omassa huoneessaan, hän ei olisi selvinnyt hengissä. Frankin herätyksen ansiosta perhe pelastui.

Labradorinnoutaja Kerttu hälytti alkavasta tulipalosta. Helmikuussa 2019 noin kuuden aikaan aamulla Kerttu tuli omistajansa sängyn viereen vinkumaan ja raapimaan. Omistaja komensi Kertun takaisin nukkumaan, mutta koira vinkui kovemmin, ja nousi sängynlaitaa vasten raapimaan häntä. Hän nousi ylös ja haistoi palaneen käryä, mutta vei koiran ulos tarpeille. Sieltä palattuaan hän haistoi savun, ja hänen miehensä huomasi katonrajassa savua leijailemassa. Palo- ja häkävaroittimet eivät vielä reagoineet savuun tai mahdolliseen häkään. He soittivat hätäkeskukseen ja palokunnan tullessa noin 15 minuutin päästä hälytyksestä tuvassa oli jo sankka savu. Palomestarin mukaan leimahtamisvaihe olisi ollut muutaman minuutin päässä. Ilman Kertun itsepintaista herätystä omistajien henki olisi ollut uhattuna ja tuhot olisivat olleet mittavat.

Monirotuinen Lego pelasti omistajansa tulipalosta. Kesäkuussa 2019 Lego-koiran omistaja meni nukkumaan illalla kello 21.45. Hän oli jo syvässä unessa, kun Lego herätti hänet haukkumalla ja vinkumalla. Lego ohjasi hänet kiinni olevan kylpyhuoneen oven eteen. Omistaja tulkitsi koiransa eleistä, että hänen on mentävä sinne, sillä siellä on jokin huonosti. Hän avasi kylpyhuoneen oven jälkeen vielä saunan lasioven ja näki kiukaan olevan liekeissä. Omistaja lähti heti sähkökaapille, veti sulakkeet alas, nappasi Legon kainaloon, otti peiton ylleen ja soitti palokunnan. Tutkimusten jälkeen tulipalon syyksi todettiin sähkövika. Jos omistaja olisi nukkunut puoli tuntia pidempään, hän ei olisi selvinnyt hengissä. Legon ansiosta hän pelastui.

Novascotiannoutaja Nelli pelasti omistajansa tulipalosta.
Novascotiannoutaja Nelli pelasti omistajansa tulipalosta. (Kuva Kennelliitto)

Novascotiannoutaja Nelli pelasti omistajansa tulipalosta. Nellin omistaja oli nukkumassa, kun hänen koiransa yllättäen herätti hänet. Samalla hän haistoi voimakkaan savun hajun, ja hetken päästä palovaroitin alkoi huutaa. Omistaja otti kännykän ja päästi koiran pihalle. Sen jälkeen hän havaitsi, että eniten savua tulee kodinhoitohuoneesta. Hän kävi asunnon ovella katsomassa koiraansa, eikä voinut enää mennä takaisin sisälle, koska liekit löivät jo suurina. Hän soitti hätänumeroon. Palosyytutkinnan päätöksenä oli, että palon syttymispaikka oli kodinhoitohuone, luultavimmin kuivausrumpu. Talo tuhoutui täysin. Nellin toiminnan ansiosta omistaja pelastui.

Sileäkarvainen kettuterrieri Vili kuuli ulkoa paukahduksia ja herätti omistajapariskuntansa.
Sileäkarvainen kettuterrieri Vili kuuli ulkoa paukahduksia ja herätti omistajapariskuntansa. (Kuva Kennelliitto)

Sileäkarvainen kettuterrieri Vili pelasti omistajansa tulipalolta. Marraskuussa 2018 Vili kuuli ulkoa paukahduksia ja herätti omistajapariskuntansa rauhattomuudellaan. Kun perheen isäntä lähti ulos tarkistamaan tilannetta, hän näki talon matalassa katoksessa lämmityksessä olevan autonsa palavan. Autoon kiinnittynyt lämmitysjohto oli ilmeisesti sytyttänyt tulipalon, joka levisi omakotitalon rakenteisiin ja sytytti myös piharakennuksen ja neljä katoksen ulkopuolella ollutta autoa palamaan. Omakotitalo tuhoutui palossa kivijalkaan asti, mutta Vilin ansiosta talossa olleet ihmiset ja koira pääsivät pelastautumaan talosta.

Saksanpaimenkoira Foxy pelasti omistajansa tulipalosta.
Saksanpaimenkoira Foxy pelasti omistajansa tulipalosta. (Kuva Kennelliitto)

Saksanpaimenkoira Foxy pelasti omistajansa tulipalosta. Joulukuun alussa vuonna 2018 Foxy herätti keskellä yötä isäntänsä hyppimällä, haukkumalla ja raapimalla. Mies avasi talon yläkerrassa sijainneen makuuhuoneen oven ja huomasi, että koko portaikko oli savussa. Suljettuaan makuuhuoneen oven mies rikkoi ikkunan ja hyppäsi Foxyn kanssa ulos. Samaan aikaan hänen vaimonsa oli rikkonut alakerran ikkunan ja piti hoitokoirasta kiinni, sillä se yritti piiloon sohvan alle. Mies auttoi kaksi muuta koiraa ja vaimonsa ulos, mutta koirat menehtyivät ja koko talo tuhoutui. Mies oli hengittänyt niin paljon savua, että hän joutui käymään sairaalassa, ja Foxyn keuhkot paranivat vasta muutaman viikon kuluttua. Ilman Foxya he eivät ehkä olisi enää hengissä.

Koirat hälyttivät sairauskohtauksesta ja karkulaisista

Novascotiannoutaja Juksu löysi veteen joutuneen miehen.
Novascotiannoutaja Juksu löysi veteen joutuneen miehen. (Kuva Kennelliitto)

Novascotiannoutaja Juksu löysi veteen joutuneen miehen. Juksu oli elokuussa 2019 palaamassa omistajansa kanssa kotiin iltalenkiltä. Juksu ei ollut suostunut tulemaan sillalle, vaan veti voimakkaasti rantaan ja alkoi haukkua. Omistaja yritti saada kummallisesti käyttäytyneen Juksun mukaansa, mutta koira ei luovuttanut. Vedessä oli voimakkaasti päihtynyt ihminen, joka ei päässyt omin avuin pois vedestä, vaan räpiköi siellä pysyäkseen pinnalla. Sillalta ei näkynyt kohtaa, jossa henkilö oli. Juksun omistaja soitti välittömästi hätäkeskukseen. Ohi kulkenut mies tuli auttamaan ja lähti veteen raahatakseen veden varassa olleen ihmisen pois. Ambulanssi saapui nopeasti ja haki veden varaan joutuneen hoitoon. Ilman Juksun poikkeuksellista käytöstä olisi pulassa ollut ihminen jäänyt huomaamatta, ja seuraukset olisivat erittäin todennäköisesti olleet kohtalokkaat.

Monirotuinen Juti hälytti omistajansa sairauskohtauksesta.
Monirotuinen Juti hälytti omistajansa sairauskohtauksesta. (Kuva Kennelliitto)

Monirotuinen Juti hälytti omistajansa sairauskohtauksesta. Toukokuussa 2019 Juti-koiran omistaja oli mennyt nukkumaan, kun hänen miehensä jäi vielä katsomaan televisiota alakertaan. Noin tuntia myöhemmin hän heräsi siihen, että koira vinkui ja pyöri levottomana sängyn vieressä. Se oli selvästi hätääntynyt ja piti huolen, että omistaja nousee ylös. Hän löysi miehensä makaamassa keittiön lattialla tajuttomana ja pää veressä. Omistaja sai heräteltyä miehen tajuihinsa, soitti ambulanssin, ja mies toimitettiin jatkotutkimuksiin sairaalaan. Perusterveenä pidetty nelikymppinen mies oli saanut sairauskohtauksen, jonka seurauksena hän oli menettänyt tajuntansa, kaatunut ja lyönyt päänsä pöydän kulmaan ja lattiaan. Jos Juti ei olisi herättänyt omistajaansa, ei tiedetä kauanko tajuttomuus olisi kestänyt ja mitä olisi tapahtunut.

Saksanpaimenkoira Hermanni hälytti kotoa karanneesta pikkupojasta.
Saksanpaimenkoira Hermanni hälytti kotoa karanneesta pikkupojasta. (Kuva Kennelliitto)

Saksanpaimenkoira Hermanni hälytti kotoa karanneesta pikkupojasta. Elokuussa 2019 kahdeksankuinen Hermanni oli ulkoilemassa perheen talon takapihalla, josta on talon läpi suora näkymä etuovelle. Pojan isä kuuli, kun koira alkoi yhtäkkiä haukkua, hyppiä ja raapia raivokkaasti vasten takaovea, jolta etuovi näkyy. Hermanni oli huomannut perheen 2,5-vuotiaan pojan lähteneen yksin ulos etuovesta, joka ei ollut lukittunut kunnolla perheen äidin lähdettyä kauppaan. Hermannin reaktion ansiosta isä havaitsi etuoven olevan avoinna ja pojan hävinneen olohuoneesta, missä poika oli hetkeä aiemmin leikkinyt. Poika oli ehtinyt kulkea noin 50 metrin matkan parkkipaikalle, jonka vieressä kulkee vilkas ja raskasliikenteinen tie. Ilman Hermanni-koiran nopeaa havainnointia ja reaktiota poika olisi saattanut päästä tielle, ja tilanne olisi voinut päättyä kohtalokkaasti.

Labradorinnoutaja Lalli hälytti apua lenkillä kaatuneelle omistajalleen.
Labradorinnoutaja Lalli hälytti apua lenkillä kaatuneelle omistajalleen. (Kuva Kennelliitto)

Labradorinnoutaja Lalli hälytti apua lenkillä kaatuneelle omistajalleen. Joulukuun lopussa vuonna 2018 Lallin omistaja oli lähtenyt aamulla koiran kanssa lenkille ilman, että samassa pihapiirissä asunut tytär oli tietoinen siitä. Kun tytär oli aamupäivällä pihalla, hän ihmetteli jostain lähistöltä kuuluvaa erikoista, kovaa koiran haukuntaa, jota hän ei tunnistanut Lallin haukuksi. Tytär lähti katsomaan ja löysi äitinsä kaatuneena metsätieltä. Lalli yritti saada omistajaansa ylös, mutta tämän jalat eivät kantaneet eikä hän päässyt kääntymään. Tytär soitti ambulanssin ja Lallin ansiosta äiti pääsi nopeasti hoitoon ja leikkaukseen. Ilman Lallin haukuntaa tytär ei olisi osannut lähteä etsimään äitiään juuri tuolta metsätieltä ja tämä olisi kylmettynyt noin kuuden asteen pakkasessa.

Kääpiösnautseri Maya hälytti apua ulos kylmään tuupertuneelle miehelle.
Kääpiösnautseri Maya hälytti apua ulos kylmään tuupertuneelle miehelle. (Kuva Kennelliitto)

Kääpiösnautseri Maya hälytti apua ulos kylmään tuupertuneelle miehelle. Tammikuun lopussa 2019 Mayan omistaja istui katsomassa televisiota myöhään illalla, Mayan juostessa yhtäkkiä makuuhuoneesta sohvan viereen. Koira alkoi tuijottaa omistajaansa, juoksi makuuhuoneeseen ja katsoi ikkunaan päin vinkuen. Nainen ihmetteli käytöstä ja päätti lähteä koiran kanssa ulos. Kun hän avasi oven, Maya syöksyi käytävään. Ulkona maassa makasi mies täysin liikkumatta. Mies oli vahvasti päihtynyt, eikä häntä saatu kunnolla hereille. Hän oli paljain päin ja kevyesti pukeutunut. Mayan omistaja soitti hätäkeskukseen ja jäi odottelemaan apua. Maya vartioi miestä tiiviisti pitäen koko ajan näköyhteyden tähän. Poliisipartio saapui paikalle noin vartissa. Mies saatiin hereille, mutta poliisit sanoivat, että ilman soittoa hälytyskeskukseen ei mies olisi selvinnyt hangessa maaten.

Chihuahua Sulo hälytti pakkaseen tuupertuneesta vanhuksesta.
Chihuahua Sulo hälytti pakkaseen tuupertuneesta vanhuksesta. (Kuva Kennelliitto)

Chihuahua Sulo hälytti pakkaseen tuupertuneesta vanhuksesta. Maaliskuussa 2019 aamuyöllä Sulo herätti omistajansa haukunnallaan. Omistaja katsoi omakotitalonsa yläkerran ikkunasta ulos, mutta ei nähnyt hämärässä ketään, ja oli aikeissa mennä takaisin nukkumaan. Yhtäkkiä hän kuitenkin kuuli, kun häntä huudettiin nimeltä ja pyydettiin apua. Hän kurkisti ulos samassa talossa pitämänsä kampaamon pihalle ja näki jäisellä pihamaalla yhdeksän asteen pakkasessa vähissä vaatteissa makaavan naisen, jonka tunnisti kampaamon asiakkaaksi. Vanhus oli lähtenyt vastapäisestä muistisairaiden palvelukodista, hortoillut yössä ja kaatunut kampaamon pihalle pääsemättä omin avuin ylös. Omistaja soitti palvelukodin yöhoitajalle, joka tuli nopeasti pyörätuolin kanssa asukasta hakemaan. Häntä ei kuitenkaan saatu jaloilleen, joten paikalle piti soittaa ambulanssi. He odottelivat hoitajan kanssa ambulanssia, joka vei kylmettyneen vanhuksen mukanaan. Ilman Sulon hälyttämistä vanhus olisi kylmettynyt pihalle.

Länsigöötanmaanpystykorva Toivo hälytti apua asunnossaan kaatuneelle naapurille. Elokuussa 2018 Toivo alkoi haukkua aamulla makuuhuoneessa, eikä se totellut useita komentoja olla hiljaa. Se myös kallisteli päätään kuin kuunnellakseen jotain. Kun omistaja alkoi Toivon tavoin kuulostella tarkemmin, hän havaitsi naapurista kuuluvan huutoa. Tarkemmin kuunnellessa ääni alkoi kuulostaa vahvemmin avunhuudolta. Toivon omistaja lähti ulos tarkistamaan tilannetta, ja ulkona naapurin avunhuuto kuului entistä selvempänä. Hän soitti talonmiehelle, joka tuli avaamaan naapurin oven. Naapuri oli kaatunut asunnossaan neljä tuntia aiemmin, eikä päässyt enää omin avuin ylös. Ambulanssi kävi tarkistamassa naapurin voinnin. Ilman Toivon haukkumista naapurin avuntarve olisi jäänyt huomaamatta.

Lue myös: Tässä ovat Sankarikoirat – pelastavat hengenvaarasta, reagoivat sairauskohtauksiin ja löytävät eksyneitä

Kommentoi Facebookissa