JALKAPALLO Teemu Pukille lauantai tuotti sekä ilon että tuskan hetkiä. Hänen seuransa Norwich City varmisti nousunsa Englannin Valioliigaan, mutta illan ottelunsa Norwich hävisi Bournemouthille 1-3 ja Pukki loukkasi vielä polvensa.
Norwichin nousu Valioliigaan oli jo varmistunut lauantaina iltapäivällä, kun Swansea ja Brentford kokivat otteluissaan ratkaisevat pistemenetykset. Näin ollen Norwich lähti Bournemouth-otteluun ilman tulospaineita ja aloittikin pelin hienosti.
Pukki tarjoili 5. minuutilla upean syötön Emiliano Buendialle. Tämä maalasi Norwichin 1-0 -johtoon.
Noin puolen tunnin pelin jälkeen Pukki lysähti kentän pintaan tuskainen ilme kasvoillaan ja piteli oikeaa polveaan. Pukki palasi vielä lääkintätoimenpiteiden jälkeen kentälle, mutta hänet otettiin 55. minuutilla vaihtoon.
Sen jälkeen Pukki piti vaihtopenkillä jääpussia polvessaan. Se oli tietysti huolestuttavaa katseltavaa EM-kisoihin valmistautuvalle Suomen maajoukkueelle.
Bournemouth oli tasoittanut pelin 17. minuutilla 1-1:een. Toisella puoliajalla joukkue teki vielä kaksi maalia ja otti elintärkeän voiton nousuhaaveidensa kannalta.
Bournemouth on Englannin kakkossarjassa The Championshipissa viidentenä tasapisteissä neljäntenä olevan Brentfordin kanssa. Nousukarsintoihin pääsy edellyttää sijoittumista kuuden parhaan joukkoon.
Marcus Forss oli Brentfordin avauksessa lauantaina 0-0 päättyneessä ottelussa Millwallia vastaan. Forss pelasi täydet minuutit.
Saksan Bundesliigassa Lukas Hradecky torjui Bayer Leverkusenin maalilla 3-0 -voiton paikallisottelussa FC Kölniä vastaan. Voitto piti sarjassa viidentenä olevan Leverkusenin mahdollisuudet Mestareiden liigan paikkaan hengissä.
Union Berlin voitti VfB Stuttgartin 2-1. Unionin Joel Pohjanpalo istui täydet minuutit vaihtopenkillä.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Manchester City kohtaa PSG:n – toinen ökyseuroista saa pettyä jälleen
Kommentoi Facebookissa