Teemu Pukin maalihanat tukossa – Huuhkajien maalivahdeilla kulkee mukavasti

Suomen maajoukkueen Jesse Joronen torjuu Serie A:ssa Brescian ykkösmaalivahtina.

Suomen maajoukkueen Jesse Joronen torjuu Serie A:ssa Brescian ykkösmaalivahtina. (Kuva AOP)

Teemu Pukki jäi sunnuntaina maaleitta. Lukas Hradecky ja Jesse Joronen torjuivat voittoisasti.

JALKAPALLO Suomen futiksen ykköstähti Teemu Pukki jäi sunnuntaina maaleitta, kun hänen seuransa Norwich menetti taukojohtonsa ja hävisi Valioliigan kotiottelussaan Sheffield Unitedille 1-2.

Vielä tauolla Norwichin osalta näytti hyvältä, kun Alexander Tettey oli vienyt joukkueen johtoon avausjakson puolivälissä. Tauon jälkeen tuli sitten shokkihoitoa, kun Enda Stevensin ja George Baldockin pikamaalit nostivat Sheffield Unitedin johtoon. Nuo osumat riittivät vierasjoukkueelle täyteen pistepottiin.

Pukki oli tehnyt maalin kahdessa edellisessä Norwchin otteluissa. Sunnuntaina Pukki osui 2-2 -tasapelissä Arsenalia vastaan ja keskiviikkona 1-2 -tappiossa Southamptonin vieraana. Ennen näitä pelejä Pukki oli onnistunut Valioliigassa maalinteossa syyskuun puolivälissä.

Pukki on tehnyt tällä kaudella kuudessatoista Valioliigan ottelussa kahdeksan maalia. Hän on yhä Valioliigan maalipörssin kärkipäässä.

Norwich on Valioliigan sarjataulukossa toiseksi viimeisenä. Putoamisviivalle matkaa on neljä pistettä.

Italian Serie A:ssa Brescian maalivahti Jesse Joronen oli vahvassa vedossa seuransa 1-0 -vierasvoitossa SPAL:sta Joronen nousi päärooliin etenkin kamppailun loppuvaiheessa.

Brescian maalin iski ex-kauhukakara Mario Balotelli siirrettyään pelivälineen verkkoon 54. minuutilla. Joronen nousi ratkaisijaksi 20 minuuttia myöhemmin, kun Andrea Petagna pääsi vetämään rangaistuspotkun. Joronen venytti upean torjunnan alakulmasta.

Kymmenisen minuuttia myöhemmin nähtiin sitten hieman ikävämpi tilanne, kun Joronen törmäsi joukkuekaverinsa kanssa. Suomalaisveskari kaatui maahan ja menetti videokuvasta päätellen hetkeksi tajuntansa. Joukkuekaverit laittoivat Jorosen ripeästi kylkiasentoon, ja hän virkosi nopeasti.

Joronen jatkoi ottelun loppuun maalilla. Brescia oli jo käyttänyt kaikki kolme vaihtoaan.

Huuhkajien ykkösveskari Lukas Hradecky pelasi täydet minuutit Bayer Leverkusenin maalilla lauantaina. Leverkusen kukisti Schalken 2-1 Bundesliigan lauantain myöhäisottelussa

Leverkusen hallitsi ottelua. Joukkue olisi voinut voittaa suurinumeroisemminkin.

Hradeckyn seurakaveri Joel Pohjanpalo oli loukkaantumisen takia sivussa. Hän loukkasi jalkansa marraskuussa Suomen maajoukkueen harjoituksissa.

Leverkusen nousi sarjataulukossa kuudenneksi. Mahtiseura Bayern München jäi taakse.

Huuhkajien Fredrik Jensen pääsi Bundesliigassa lauantaina vihdoin Augsburgin avaukseen seuran voittaessa Mainzin 2-1. Jensen sai peliaikaa 82 minuuttia.

Lokakuussa Jensen sai Suomessa paljon julkisuutta tehtyään Suomen avausmaalin upealla yksilösuorituksellaan 3-0 -voitossa Armeniasta Turussa pelatussa EM-karsintaottelussa.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Jalkapallo tekemässä 102-vuotiaassa Suomessa vallankumouksen

Kommentoi Facebookissa