Teemu Pukki maalasi taas – pelasi varvas murtuneena

Teemu Pukki on Valioliigan ensimmäinen suomalaismaalintekijä 11 vuoteen

Teemu Pukki oli ensimmäinen Valioliigan suomalaismaalintekijä 11 vuoteen. (Kuva AOP)

Teemu Pukki teki maalin sarjakakkosta Leicesteria vastaan ja pelasti Norwichille pisteen.

JALKAPALLO Teemu Pukki teki lauantaina jo kauden yhdeksännen maalinsa Valioliigassa, kun Norwich City pelasi 1-1-tasapelin sarjakakkosen Leicester Cityn kanssa.

Pukki maalasi Norwichin 26. minuutilla johtoon. Leicester tasoitti 12 minuuttia myöhemmin.

Toisella puoliajalla Pukki oli lähellä lisämaalejakin. Sarjassa toisena olevalla Leicesterilla oli tuuriakin, ettei se jäänyt ottelussa pisteittä.

Pukki joutui pelaamaan ottelun haastavassa tilanteessa.

– Luulemme, että Teemu varvas on murtunut. Hän pelasi kovan kivun kanssa ottelun. Se kertoo paljon hänen luonteestaan, Norwichin päävalmentaja Daniel Farke sanoi ottelun jälkeen seuransa Twitter-tilin mukaan.

Pukki itse kuitenkin uskoo olevansa pelikunnossa Norwichin seuraavassa ottelussa. Norwich kohtaa ensi lauantaina Wolverhamptonin.

– Ei ollut helppoa pelata pienen vamman kanssa toisella puoliajalla, mutta halusin antaa kaikkeni. En ole huolissani seuraavasta ottelusta, Pukki sanoi.

Pukki on tällä hetkellä Valioliigan maalipörssissä sijalla seitsemän. Hän on todella kovassa seurassa.

Yhtä monta maalia Pukin kanssa ovat tällä kaudella viimeistelleet muun muassa Liverpoolin Mohamed Salah, Man Cityn Sergio Agüero, Liverpoolin Sadio Mane sekä Tottenhamin Harry Kane. Pukin takana maalipörssissä on muun muassa Man Cityn Raheem Sterling, joka on tehnyt kahdeksan maalia.

Maalipörssin kärkipaikalle Pukilla on toki matkaa. Leicesterin Jamie Vardy on tehnyt tällä kaudella jo 16 maalia.

Viime kauden alusta alkaen Pukki on iskenyt jo huimat 38 maalia. Se on enemmän kuin yhdelläkään toisella pelaajalla Englannin neljällä korkeimmalla sarjatasolla.

Norwich on sarjassa toiseksi viimeisenä. Putoamisviivaan matkaa on kolme pistettä.

Suomalaisittain iloisia hetkiä koettiin tällä viikolla Bundesliigassakin. Augsburgin Fredrik Jensen teki ensimmäisen Bundesliigamaalinsa seuran voittaessa perjantaina vieraskentällä Hoffenheimin 4-2.

Huuhkajien ykkösmaalivahdilla Lukas Hradeckylla ei ollut lauantaina loistokasta. Hradecky oli maalilla seuransa Bayer Leverkusenin hävitessä paikallistaistossa FC Kölnille 0-2. Hradeckyn seurakaveri Joel Pohjanpalo oli yhä sivussa loukkaantumisen takia.

Teksti Otto Palojärvi ja Ville Hirvonen

Lue myös: Lukas Hradeckyn pelit päättyivät Mestareiden liigassa – Ronaldo liian kova vastustaja

Kommentoi Facebookissa