JALKAPALLO Teemu Pukin edustaman Norwichin paluu ensi kaudeksi Valioliigaan on käytännössä selviö. Norwich voitti lauantaina vierasottelussa Derby Countyn 1-0.
Edellisessä ottelussa hattutempun viimeistellyt Pukki oli tuttuun tapaan Norwichin avauksessa, mutta jäi nyt maaleitta. Pukki otettiin 85. minuutilla vaihtoon, kun Norwich rupesi varmistelemaan voittoaan.
Norwichilla oli mahdollisuus varmistaa nousunsa Valioliigaan jo lauantaina, joskaan nousu ei vielä ollut joukkueella omissa käsissä. Norwichin juhlat siirtyivätkin vielä tuonnemmaksi, kun nousun teoreettisista uhkaajista Swansea voitti Millwallin 3-0 ja Brentford Prestonin 5-0.
Marcus Forss pääsi tällä kerralla Brentfordin avaukseen. Hän kiitti kunniasta tekemällä maalin.
Forssille maali oli henkisesti tärkeä. Edellisen kerran hän oli onnistunut maalinteossa joulukuun alussa.
Brentford on sarjataulukossa kolmantena ja sillä on yhä mahdollisuuksia kakkospaikalle Watfordin edelle. Tosin nousu toiseksi edellyttäisi Brentfordilta käytännössä vain voittoja ja Watfordin pitäisi kompuroida pahasti.
Kaksi parasta The Championshipin joukkuetta nousee suoraan Valioliigaan. Sijoille 3-6 päätyneet joukkueet pelaavat karsinnat kolmannesta nousupaikasta.
Norwichin nousu on käytännössä selviö. Nousunsa sinetöintiin Norwich tarvitsee viimeisestä viidestä ottelustaan enää kaksi pistettä.
Pukki taistelee The Championshipin maalipörssin voitosta. Kärjessä oleva Forssin seurakaveri Ivan Toney on tehnyt kolme maalia enemmän.
Seuraavassa ottelussaan Norwich kohtaa ensi lauantaina Bournemouthin. Aika todennäköistä on, että nousu varmistuisi silloin.
Suomen maajoukkueen hyökkääjistä tositoimissa nähtiin lauantaina eurokentillä myös Bundesliigassa Union Berlinin joukkueessa pelaava Joel Pohjanpalo. Hän tuli vaihdosta kentälle, kun Union Berlin taisteli 1-1 -tasapelin kärkijoukkuetta Bayern Müncheniä vastaan.
Pohjanpalo sai peliaikaa parikymmentä minuuttia. Hän ei tehnyt maalia, mutta oli kentällä, kun tasoitusmaali syntyi.
Bundesliigan sarjataulukossa Union Berlin on seitsemäntenä. Huuhkajien maalivahdin Lukas Hradeckyn edustama Bayer Leverkusen on kuudentena.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Teemu Pukille hattutemppu – taistelee maalikuninkuudesta
Kommentoi Facebookissa