TYÖEHTOSOPIMUKSET Teknologiateollisuuden työntekijöille saatiin uusi kaksivuotinen työehtosopimus, kun Teknologiateollisuuden työnantajat ja Teollisuusliitto hyväksyivät aiemmin syntyneen neuvottelutuloksen palkkaratkaisusta. Samalla peruuntuvat Teollisuusliiton ilmoittamat uudet lakot, ja myös ylityökielto päättyy.
Nyt hyväksytty neuvottelutulos syntyi perjantaina osapuolten kesken valtakunnansovittelija Anu Sajavaaran johtamissa neuvotteluissa. Sopimuksen niin sanotuissa tekstikysymyksistä osapuolet pääsivät sopuun jo aiemmin. Ratkaisun piirissä on yleissitovuus huomioon ottaen noin 90 000 palkansaajaa.
Uusi teknologiateollisuuden työntekijöiden työehtosopimus on kaksivuotinen ja se on voimassa 30.11.2024 asti. Sopimuksen kustannusvaikutus on yhteensä 7,0 prosenttia. Vuonna 2023 palkat nousevat 3,5 prosenttia yleiskorotuksella sekä 400 euron kertaerällä. Sopimuksen kustannusvaikutus vuodelle 2023 on siten 4,5 prosenttia. Vuonna 2024 palkat nousevat 2,0 prosenttia yleiskorotuksella sekä 0,5 prosenttia työnantajan jakamana eränä. Sopimuksen kustannusvaikutus vuodelle 2024 on 2,5 prosenttia.
Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n toimitusjohtaja Jarkko Ruohoniemi on tyytyväinen lakonuhkien väistymiseen.
− Korkeat prosentit tuovat valitettavasti merkittävän riskin kilpailukyvyn heikentymisestä, sillä yritysten toimintaympäristö on poikkeuksellisen epävarma. Ratkaisun kanssa pärjätään, jos talouden pohja ei petä odottamattomalla tavalla. On kuitenkin selvää, että monille yrityksille palkkaratkaisu on kipurajalla tai sitäkin vaikeampi, Ruohoniemi sanoo.
Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto pitää saavutettua ratkaisua kohtuullisena.
– Haimme palkankorotuksiin mallia Saksasta, jossa valtio on tullut palkansaajia vastaan mahdollistamalla verottoman kertakorvauksen. Suomessa vastaantuloa palkansaajille ei ole tapahtunut. Samanlaista vaikutusta voitaisiin hakea Suomeen esimerkiksi palauttamalla kiky-maksut takaisin työnantajien maksettavaksi, Aalto toteaa.
Työehtosopimuksen syntymisen myötä Teollisuusliitto peruuttaa välittömästi kaikki teknologiateollisuuden sopimusalaa koskevat työtaistelutoimet. Teollisuusliiton hallitus hyväksyi teknologiateollisuuden työntekijöiden työehtosopimuksen lisäksi myös kolme kemianteollisuuden sopimusalojen työehtosopimusta. Työehtosopimukset syntyivät kemian perusteollisuuteen, muovituoteteollisuuteen ja kemian tuoteteollisuuteen sekä öljy-, maakaasu- ja petrokemian teollisuuteen. Työehtosopimusten syntymisen myötä Teollisuusliitto peruuttaa välittömästi kaikki kemianteollisuuden sopimusaloja koskevat työtaistelutoimet.
Ammattiliitto Pro ja Ylemmät Toimihenkilöt YTN uhkaavat yhä teknologiateollisuutta lakoilla. Näiden työriitojen sovittelu jatkuu sunnuntaina.
Lue myös: Valtakunnansovittelija pyysi – työministeri siirsi kaupan logistiikan lakkoja
Kommentoi Facebookissa