RALLI Hyundai-tallin belgialaisajaja Thierry Neuville ajoi voittoon rallin MM-sarjan kauden 2020 avanneessa Monte Carlo -rallissa. Neuville oli päätöspäivänä pitelemätön ja nousi kolmostilalta voittoon.
Tommi Mäkisen johtama Toyota-talli avasi rallin MM-sarjan vahvasti. Toyota saavutti kakkos- ja kolmossijat Sebastien Ogierin ja Elfyn Evansin voimin. Toyotalla oli huimassa trillerissä täydet saumat kaksoisvoittoon, mutta Neuvillen raju hyökkäys päätöspäivänä romutti tuon unelman. Toiseksi ajanut Ogier jäi Neuvillesta 12,6 sekuntia.
Superlupaus Kalle Rovanperä täydensi Mäkisen joukkojen hyvää panosta järkevällä ajollaan saavuttamallaan viidennellä sijalla. Tappiota kärjelle tuli yli neljä minuuttia, mutta muistettakoon, että Rovanperä ajoi ensimmäisen kilpailunsa WRC-autolla.
Neuville lähti sunnuntain neljälle viimeiselle erikoiskokeelle kolmannelta sijalta. Hän takoi pätkäpohjat välittömästi kahdelle ensimmäiselle ja nousi kärkipaikalle ek14:lle.
Samaa tahtia jatkanut Neuville kukisti Ogierin lopulta 12,6 sekunnilla. Evans joutui antamaan Power Stage -erikoiskokeella periksi Ogierille, päätyen kolmanneksi 14,3 sekuntia Neuvillesta jääneenä.
– Voimme olla tyytyväisiä. On hyvä aloittaa uudessa tiimissä palkintosijalla. Yritän etsiä kaikkea potentiaalia autosta, mutta nautin jo, Ogier vahvisti WRC:n medialle.
Kisan kärkikolmikko jalostui jo perjantaina, kun Neuvillen uusi tallikaveri ja hallitseva maailmanmestari Ott Tänak oli täräyttänyt rajusti ulos. Karmea tilanne tapahtui kisan neljännelle ek:lla.
Neuville poimi Montesta jättipotin, sillä hän ajoi täydet bonuspisteet myös Power Stagella.
– Minulla oli mahtava fiilis parilla viimeisellä erikoiskokeella. Olen todella tyytyväinen. Tämä on hyvä tapa aloittaa kausi. Tätä voittoa on jahdattu jo jonkin aikaa, Neuville iloitsi.
Monte Carlon parhaasta suomalaissijoituksesta vastasi M-Sportin Fordilla debytoinut ja neljänneksi sijoittunut Esapekka Lappi. Alku oli hankalaa, mutta Lappi sai lauantaina juonesta kiinni ja nousi haastamaan Hyundain Sebastien Loebia taistelussa neljännestä sijasta.
Renkaansa tuhonnut Loeb teki ratkaisevan virheen 14. erikoiskokeella ja Lappi kuittasi välittömästi. Nelossijan napannut Lappi jäi Neuvillesta yli kolme minuuttia, mutta päihitti Rovanperän ja Loebin reilulla minuutilla.
– Perjantain pettymyksen jälkeen lauantaiaamun vauhti ei ollut toivottua. Sitten paransimme askel askeleelta. Opin aika paljon tästä autosta viikonloppuna. Se on tärkeää tulevaa ajatelle. Hyvä kauden aloitus, Lappi iloitsi.
Lapin tallikaverin Teemu Sunisen kisa meni piloille heti kättelyssä. Loppujen lopuksi kahdeksanneksi päätynyt Suninen jatkoi keskeytyksen jälkeen kilvanajoa ralli2-säännön turvin, keräten sen myötä äärimmäisen tärkeää kokemusta Montesta.
Sitä samaa ja vieläkin isommalla kauhalla ammensi MM-sarjan WRC-debyyttinsä tehnyt Rovanperä, joka paineli ongelmista kärsineestä Loebista ohi kilpailun toiseksi viimeisellä erikoiskokeella.
Rovanperä teki Montessa kuuliaisesti työtä käskettyä käsikirjoitusta täsmällisesti noudattaen. Rovanperän päätavoitteena oli ajaa kisa läpi ja hän suoriutui siitä käytännössä virheittä. Rovanperä jäi voittajasta 4.17,2.
Rallin MM-sarja jatkuu 13.-16. helmikuuta ajettavalla Ruotsin rallilla.
Teksti Kari Aho ja Otto Palojärvi
Lue myös: Toyota kiinni kaksoisvoitossa
Kommentoi Facebookissa