THL:n koronavirustutkimuksessa optimistisia havaintoja – rokotteet voivat antaa pitkäkestoisen suojan

Tartunnan saaneilla muodostuneet neutraloivat vasta-aineet todennäköisesti antavat suojaa oireista tai vakavaoireista uutta tartuntaa vastaan.

Tartunnan saaneilla muodostuneet neutraloivat vasta-aineet todennäköisesti antavat suojaa oireista tai vakavaoireista uutta tartuntaa vastaan. (Kuva Fotolia)

Valtaosalla koronavirustartunnan saaneista vasta-aineet säilyvät yli puolen vuoden ajan.

KORONAVIRUS Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksessa on havaittu, että hyvin suurella osalla keväällä koronavirustartunnan saaneista oli edelleen mitattavia määriä vasta-aineita kuuden kuukauden jälkeen. Tutkimuksen päätarkoituksena oli selvittää, kuinka pitkään vasta-aineet säilyvät SARS CoV 2 -virustartunnan saaneilla ja siten arvioida myös mahdollisen suojan kestoa.

Aiemmassa THL:n ja Helsingin kaupungin tutkimuksessa havaittiin, että lähes kaikki koronavirustartunnan saaneet muodostivat vasta-aineita, jotka suurimmalla osalla tutkimukseen osallistuneista myös säilyivät neljän kuukauden ajan.

Koronaepidemian serologisen väestötutkimuksen seurantatutkimus alkoi lokakuussa. Siihen kutsuttiin keväällä koronavirustartunnan saaneita, 18 vuotta täyttäneitä henkilöitä, joilla PCR-testauksella varmennetusta tartunnasta oli kulunut vähintään puoli vuotta aikaa. Ensimmäiset verinäytteet otettiin marraskuun alussa. Tähän mennessä tutkimukseen on osallistunut 1164 tutkittavaa viiden eri sairaanhoitopiirin alueelta.

Juttuvinkki: HUS suosittelee – D-vitamiinilisä ikääntyneille ja erityisryhmille koronavirusepidemian aikana

Vasta-ainetutkimuksessa käytettiin THL:ssa kehitettyä mikroneutralisaatiotestiä, joka mittaa virusta neutraloivia vasta-aineita. Näitä vasta-aineita on tähän mennessä löydetty 91 prosentista tutkitusta seurantatutkimuksen näytteestä.

– Se, että vasta-aineet säilyvät pitkään näin suurella osalla tartunnan saaneista on lupaava havainto, ja erityisesti neutraloivien vasta-aineiden löytyminen voi merkitä pidempikestoista suojaa uudelta tartunnalta, sanoo THL:n tutkimuspäällikkö Merit Melin.

THL:n tutkimuksessa löydettiin neutraloivia vasta-aineita kaikilta taudin sairastaneilta 129 henkilöltä, jotka olivat joutuneet sairaalahoitoon. Myös muissa tutkimuksissa on nähty, että vakavan COVID-19-taudin sairastaneilla vasta-aineita muodostuu suurempi määrä, jolloin vasta-aineet myös säilyvät pidempään.

Tartunnan saaneilla muodostuneet neutraloivat vasta-aineet todennäköisesti antavat suojaa oireista tai vakavaoireista uutta tartuntaa vastaan, mistä on näyttöä eläinkokeista. Toistaiseksi ei kuitenkaan tiedetä, kuinka suuri määrä vasta-aineita riittää suojaamaan tartunnalta tai kuinka pitkään suoja säilyy.

Kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu, että uudentyyppisillä mRNA-rokotteilla aikaansaadut neutraloivien vasta-aineiden määrät olivat korkeat sekä nuorilla aikuisilla että ikääntyneillä. Myös rokotteiden teho on ollut yhtä hyvä eri-ikäisillä.

– Havaintomme siitä, että neutraloivat vasta-aineet säilyvät suurimmalla osalla yli puolen vuoden ajan tartunnan jälkeen, lisää optimismia myös rokotteiden antamasta pitkäkestoisesta suojasta, sanoo THL:n tutkimuspäällikkö Arto Palmu.

Sekä luonnollisen koronavirusinfektion että rokotteiden tuottaman immuniteetin seuraaminen pitkän ajan kuluessa on tärkeää.

Lue myös: Suomeen saapuu todennäköisesti pienehkö erä koronarokotetta – myyntilupaa vielä odotetaan

Kommentoi Facebookissa