YLEISURHEILU Timanttiliigassa Lausannessa nähtiin tositoimissa torstai-iltana kolme suomalaista. Kukaan heistä ei päässyt edes lähelle parasta tasoaan.
Kolmiloikassa Kristiina Mäkelä oli kahdeksas tuloksella 13,93. Hän on hypännyt tällä kaudella ennätyksensä 14,41.
Suomen toinen kolmiloikkatähti, tällä kaudella Suomen ennätyksen 14,63 loikkinut Senni Salminen jäi Lausannessa ilman tulosta. Tämä tarkoittaa, ettei hän voi osallistua Kalevan kisoihin. Olihan Lausannen kilpailu sovittu Salmisen ja Mäkelän karsintakisaksi kolmiloikan SM-kisaan.
Tokion olympiakisoissa neljä Suomen ennätystä juossut Sara Kuivisto jäi 800 metrillä sijalle 12 ajalla 4.20,68. Kuivisto jäi Suomen ennätyksestään 18 sekuntia.
– Naisilla on muutama hankala päivä kuukaudessa. Nyt ne sattuivat tähän hetkeen. Kun juoksun alkuvauhti oli vielä hirveän kova, se oli sellaista vääntämistä, Kuivisto kommentoi SUL:n tiedotteessa.
Myös ruotsalaiset kokivat Lausannessa pettymyksen, sillä seiväshypyn olympiavoittaja Armand Duplantis jäi tulokseen 562. Sillä hän oli vasta neljäs.
Norjan Karsten Warholm, joka 400 metrin aidoissa voitti Tokiossa kultaa maailmanennätysajalla, oli Lausannessa 400 metrin sileän juoksussa neljäs. Hänen aikansa oli 45,51.
Jamaikan Shelly-Ann Fraser-Pryce voitti 100 metriä hurjalla ajalla 10,60. Se on historian kaikkien aikojen kolmanneksi kovin aika. Olympiavoittaja Elaine Thompson-Herah, joka Tokion kisojen jälkeen juoksi historian toiseksi parhaan ajan 10,54, sai tyytyä Lausannessa kakkostilaan.
Edesmennyt Florence Griffith-Joyner on yhä maailmanennätyksen haltija. Hänen vuonna 1988 juoksema ME-aika on 10,49.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Jarkko Kinnusen kävelyura ohi – edusti Suomea 15 kertaa arvokisoissa
Kommentoi Facebookissa