JOULU Miksi joulua pitäisi viettää vain viikko, kun sitä voi halutessaan viettää vaikka kuukauden, puoli vuotta tai vaikkapa ympäri vuoden? Niinpä. Me jouluhöperöt emme vietä joulua kalenterin, vaan tunnetilan mukaan.
Loppukesästä, kun toiset miettivät villasukkien ja kynttilöiden kaivamista esiin, jouluhöperöt ovat leiponeet jo ensimmäiset pari pellillistä torttuja. Ja myös syöneet ne.
Kesä ja erityisesti kesän alennusmyynnit ovat joulufaneille parasta aikaa hankkia myös ensimmäiset lahjat. Kukkaro kiittää, kun kummilapset saavat vinkupallonsa alennuskorista.
Kalajokinen Pauli Kärki, 50, on yksi niistä harvempilukuisista miehistä, jotka ovat hurahtaneet jouluun.
– Olen aina rakastanut joulua. Siihen liittyy niin voimakkaita tunteita, elämyksiä ja jopa tuoksuja. Joulu on omalla tavallaan pysähtymisen ja rauhoittumisen paikka, mutta samalla kuitenkin uuden ajan jakson taitekohta, joulumies Pauli luonnehtii.
Kun kääröstä paljastui pelikonsoli
Ravintolapäällikkönä työskentelevä Pauli muistelee mielellään myös lapsuutensa jouluja.
– Olen kasvanut maaseudulla, viisilapsisessa perheessä. Vaikka askareita oli paljon, niin vanhempani rakensivat aina ihanan ja lämminhenkisen joulun.
Valmistautuminen aloitettiin aina muutamaa päivää ennen aattoa, mutta siihen mennessä oli toki lahjapiilot löydetty ja piparkakkutaikinastakin syöty osa.
– Kuusi haettiin metsästä ja koristeltiin koko komppanian voimin. Äiti leipoi ja paistoi. Riisipuuro porisi hellalla ja uunista kantautui ihana torttujen tuoksu. Kaikki nämä tuoksut ja tunteet ovat jääneet niin lähtemättömästi mieleen, Pauli muistelee.
Yksi mieleenpainuvimmista jouluista oli Paulin mukaan kuitenkin se, kun perheen poikaviikarit saivat yhteiseksi lahjaksi siihen aikaan harvinaisen pelikonsolin.
– Commodore 64 oli toiveena ja se myös saatiin. Olihan se niin mahtava lahja, että sitä riemua kesti pitkään. Yhä edelleen tulee mieleen se hetki, kun käärön seasta paljastui sen ajan eli 80-luvun superhitti.
Lapsuuden jouluista saadut vaikutteet, aaton päiväsaunaa myöten ovat kulkeutuneet Paulin mukana myös tämän ajan jouluperinteisiin. Sauna, tunnelma ja kiireettömyys ovat asioita, jotka ovat säilyttäneet asemansa myös viisikymppisen miehen joulussa.
– Rinnalle on tullut kuitenkin paljon muuta, sillä vietän joulua niin sanotusti pitkän kaavan mukaan. Suunnittelu alkaa jo syyskesällä ja toteutusvaihe viimeistään lokakuussa. Toki kyntteliköt nostan pöydälle jo alkusyksystä. Elävä tuli tuo mukavaa tunnelmaa pimeneviin iltoihin. Siitä se virittäytyminen jouluun sitten alkaakin.
”Olen kovasti kiiltävän perään”
Vaikka Pauli on joulumies, niin Paulin joulu on aina erilainen.
– Toki muutamat perinteet pysyvät matkassa ja eivät muutu, mutta muuten pyrin tuomaan jouluun aina jotakin erilaista. Muutos ei ole välttämättä iso, mutta omalla kohdallani kuitenkin merkittävä.
Erilaisuus näkyy Paulin mukaan esimerkiksi koristeluissa ja joulupöydässä.
– Viime vuosina olen innostunut sekoittelemaan entisaikaa ja uutta. Samalla lisään joukkoon myös vaikutteita ulkomailta, kuten esimerkiksi Keski-Euroopasta. Sen sijaan amerikkalaisuuden vilkkuvine värivaloineen olen jättänyt heille itselleen. Heidän valomerensä on kyllä sellainen luovuuden huipentuma, että ei suomalaisella luonteella sellaista rakenneta, Pauli kertoo naureskellen.
Paulin luomassa joulussa näkyy hyvällä tavalla tyylikkyys.
– Olen kuin harakka eli kovasti kiiltävän perään. Tykkään valtavasti koristeista, kyntteliköistä puhumattakaan. Yritän joka jouluksi hommata jotakin uutta ja erilaista. Kauppojen teemaosasto on aina loppuvuodesta tarkan tutkailun alla ja tykkään tilata myös netistä kaikkea kivaa. Yleensä persoonallista ja erilaista.
Osan joulukoristeista Pauli on saanut, osan säilyttänyt lapsuudestaan, mutta joukkoon mahtuu myös oman käden tuotantoa.
– Itsevalmistetuissa on sitä jotakin. Kerään luonnosta käpyjä ja kaikenlaisia oksankäppyröitä. Niistä teen sitten kaikkea, mitä mielikuvitus vain tuottaa. Joskus syntyy enemmän ja joskus vähemmän, mutta tärkeintä kaikessa on kuitenkin yksilöllisyys.
Pysyvä jälki sydämeen
Ai niin, ja eihän se Paulin joulukuusikaan ole ihan tavallisimmasta päästä.
– Ennen suosin luonnonkuusia, mutta nykyinen joulupuuni on tekosellainen ja nähnyt jo monet joulut. Erikoista tässä kuusessa on, kuten huomaat, hyvin runsas ja täyteläinen koristelu. Ja erityisesti nämä valot. Ledejä on nimittäin tasan tuhat. Olihan se melkoinen rutistus pyöritellä puun ympärille kymmeniä metrejä johtoa ja yrittää siinä samassa saada leditkin kohdalleen, Pauli kertaa hymyillen.
Joulumies Pauli rakentaa joulunsa muistorikkaiden raamien ympärille.
– Vaikka otan vaikutteita muualta ja kannan mukanani myös perinteitä, niin räätälöin kokonaisuuden kuitenkin itseni näköiseksi. Tavoitteena on, että jokainen joulu jättää pysyvän ja ennen kaikkea onnellisen jäljen myös sydämeen.
Vaikka Paulin jouluvalmistelut ovat lähtökuopissaan jo alkusyksystä, niin aito jouluttaja ei koe kuitenkaan turnausväsymystä.
– Ei todellakaan. Päinvastoin. On ihanaa heittäytyä fiiliksen vietäväksi. Ja koska tykkään muutenkin kotoilusta, niin valmistelut sujuvat oikein mukavasti normaalin arjen rinnalla.
Vain yksi Paulin joulunvietossa on ajan myötä muuttunut.
– Kirje joulupukille on jäänyt jo useamman vuoden ajan kirjoittamatta. Toki paketit ovat mukavia, niin antaa kuin saadakin, mutta pyrin välttämään kuitenkin niin sanottua liukuhihnalahjaa. Lapset ovat asia erikseen, sillä heidän kohdallaan täytyy seurata tiukasti aikaansa, mutta aikuisten kohdalla arvostan persoonallisuutta.
Kokeileva joulukeittiö
Jouluun kuuluu olennaisesti herkuttelu ja hyvä ruoka. Tämä sopii erinomaisesti keittiövelho Paulinkin ajatusmaailmaan, sillä mies viihtyy erinomaisesti myös patojen ja pannujen äärellä.
– Jouluruokien ja -leivonnaisten suhteen reseptiralli on ympärivuotista. Niitä jahdataan sieltä sun täältä, netistä, vanhoista keittokirjoista ja äidin reseptikansiosta. Olen myös tavattoman innokas kokeilemaan uutta, soveltamaan entisiä ja jopa tuunaamaan. Perinteisistä jouluherkuista saa tuunaamalla aivan uskomattomia ja ennen kaikkea uusia makuelämyksiä. Esimerkiksi torttuihin olen laittanut perinteisen luumutäytteen sijaan taatelihillosilmän.
Pauli sanoo olevansa keittiössä myös rohkea kokeilija, jopa rajojen rikkoja.
– Joulupöytäni ei ole koskaan samanlainen. Edes kinkku ei ole vakiinnuttanut asemaansa, vaan tilalle kehittelen välillä myös muuta mielenkiintoista. Esimerkiksi naudanpaistista valmistettu, kotiruokien kuninkaaksi noussut burgundinpata on todella hyvä ja maistuva vaihtoehto.
Kalajokinen joulumies on löytänyt uuden roolin myös punajuurelle.
– Tämä juures taipuu moneksi. Punajuuren ympärille voi käytännössä loihtia mitä tahansa, sitä voi yhdistellä tai nauttia jopa sellaisenaan. Kokeilevan keittiön suurin tavoite on metsästää uusia makuja ja ennen kaikkea mielenkiintoisia makuelämyksiä, Pauli tietää kertoa.
Ohessa reseptit Paulin jouluisiin herkkuihin!
Suklaakakku
Pohja:
350 g Domino-minttukeksejä
100 g voita
Täyte:
4 liivatelehteä
200 g taloussuklaata
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1,5 dl sokeria
4 tl vaniljasokeria
1rkl kahvia
3 dl kuohukermaa
Koristeluun:
Vihreitä kuulia, suklaarouhetta ja saksanpähkinöitä
Murskaa keksit ja sekoita sulatettu voi sekaan. Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla (noin 22 cm), kaada seos vuokaan ja painele varovaisesti pohjalle, ei liian tiukkaan!
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sulata suklaa vesihauteessa ja sekoita tuorejuuston joukkoon. Mausta sokerilla. Kuumenna kahvi, purista liivatelehdistä vesi pois ja sulata kahvin sekaan. Lisää liivate täytteeseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen, lisää vaahdotettu kerma varovaisesti nostellen joukkoon. Kaada täyte vuokaan, peitä kelmulla ja anna hyytyä yön ylitse. Irrota kakku ja nosta varovaisesti tarjoiluvadille. Koristele.
Lohikakku
200 g hapankorppuja
100 g voita
1 dl vettä
1/2 dl ruohosipulia silputtuna
Täyte:
5 liivatelehteä
400 g kylmäsavustettua kirjolohta
1-3 punasipulia (oman maun mukaan)
50 g tuoretta tilliä silputtuna
3 dl kuohukermaa (voi korvata vaahtoutuvalla kasvirasvasekoituksella)
400 g tuorejuustoa (maustamaton/ruohosipuli/kylmäsavulohi)
1/2 dl sitruunamehua
mustapippuria ja suolaa
Murskaa hapankorput muovipussissa lihanuijalla tai jauha monitoimikoneessa. Sekoita joukkoon sulatettu voi-vesiseos ja ruohosipuli. Leikkaa irtopohjavuoan (noin 24 cm halkaisija) pohjalle pala leivinpaperia, voit voidella reunat halutessasi. Painele hapankorppuseos vuoan pohjalle, ei liian tiiviisti.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Kuutioi lohi ja punasipulit, hienonna tilli ja sekoita ainekset, mausta hieman mustapippurilla ja suolalla. Vaahdota kerma löysäksi vaahdoksi, sekoita tuorejuusto varovasti joukkoon. Lopuksi sekoita lohi-sipuli -seos vaahtoon. Kuumenna sitruunamehu kattilassa, purista liivatteista vesi pois ja liuota lehdet mehuun. Kaada seos täytteen joukkoon, samalla sekoittaen varovaisesti. Levitä täyte hapankorppupohjan päälle tasaisesti, anna hyytyä yön yli. Käytä koristeluun kirjolohenmätiä, sitruunoita ja tilliä. Voit myös korvata mädin ripottelemalla päälle punasipulia ja ruohosipulia hienonnettuna.
- Haastattelu on julkaistu aikaisemmin Meidän Suomi -lehdessä
Lue myös: Näin paistat mehevän joulukinkun – tärkeää on, että pakastekinkku on täysin sula ennen paistamista
Kommentoi Facebookissa