Toni Niemisellä rahastettiin hetken aikaa – sitten hänet unohdettiin

Toni Nieminen liiteli 1992 kahteen mäkihypyn olympiakultaan.

Toni Nieminen liiteli 1992 kahteen mäkihypyn olympiakultaan. Hän oli vain 16-vuotias. (Kuva AOP)

Toni Nieminen voitti 16-vuotiaana kaksi olympiakultaa, Keski-Euroopan mäkiviikon sekä maailmancupin kokonaiskilpailun. Sen jälkeen hänet unohdettiin.

MÄKIHYPPY Mäkihyppy oli Suomessa 1980-90-lukujen vaihteessa käsittämättömän suosittu urheilulaji. Sen sai kokea lahtelainen Toni Nieminen jouduttuaan 16-vuotiaana uskomattomaan julkisuusrumbaan.

Tähteyteen Nieminen nousi parissa kuukaudessa täydestä tuntemattomuudesta. Vielä syksyllä 1991 hänestä ei tiedetty juuri mitään, mutta keväällä 1992 hänen suosionsa oli verrattavissa seitsemän vuoden takaiseen Dingo-yhtyeen ympärillä pyörineeseen teinihuumaan.

Nieminen voitti Albertvillen olympiakisoissa 1992 kaksi kultaa ja yhden pronssin. Kaudella 1991-92 hän voitti myös maailmancupin kokonaiskilpailun sekä Keski-Euroopan mäkiviikon. Hän oli vasta 16-vuotias.

Miten moinen oli mahdollista? Ja miten ihmeessä Nieminen putosi huipulta yhtä nopeasti kuin sinne oli noussut?

Nykyään 16-vuotiaalla ei olisi mahdollisuuksia moiseen menestykseen, mutta vuonna 1991 tilanne oli toinen. Mäkihyppy eli historiansa rajuinta murrosta. Nieminen oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Ruotsalainen Jan Boklöv keksi 1980-luvun lopulla levittää suksensa v:n muotoiseen asentoon ja kahmi heti lisämetrejä. Vuosina 1988-90 vain harva hyppäsi V-tyylillä, mutta kaudella 1990-91 jo miltei neljännes maailmancupin kilpailijoista omaksui tyylin.

V-tyylistä menetti tyylipisteitä, mutta kaudella 1991-92 sillä lennettiin jo niin pitkälle, ettei perinteisellä tyylillä enää pärjännyt. Syksystä 1992 lähtien onkin hypätty vain V-tyylillä.

Suomessa ei oltu ajan hermoilla. V-tyylin hyppääjille naureskeltiin. Vain harva suomalaisista merkittävistä mäkivalmentajista osasi ounastella, että V-tyyli tekisi pian vallankumouksen.

Kesällä 1991 Suomessa jännitettiin, ottaisiko Matti Nykänen itseään niskasta kiinni. Renttuilunsa takia jatkuvasti otsikoissa ollut kohukotka tähtäsi vielä tosissaan Albertvillen kisoihin.

Samoihin aikoihin 16-vuotias Nieminen oli siirtynyt kokeilumielessä V-tyyliin ja lensi harjoituksissa hämmästyttävän pitkälle. Nieminen murtautui maajoukkueeseen ja joulukuussa Suomi kohahti Niemisen voitettua maailmancupin osakilpailun Kanadan Thunder Bayssa.

Hiihtoliitolle Niemisen tähdenlento tuli puskista ja se olikin mäkihyppypomoille melkoinen onnenkantamoinen. V-tyyliä vieroksuttiin ja moinen tollous oli koitua kohtalokkaaksi. Ilman Niemistä Albertvillen olympiatalvesta olisi tullut suomalaiselle mäkihypylle katastrofi.

Vuodenvaihteessa Nieminen voitti Keski-Euroopan mäkiviikon. Sen jälkeen syttyi teinihuuma ja hänen julkiset esiintymisensä olivat lopputalven ajan yhtä kaaosta teinityttölaumojen tulviessa paikalle.

Nieminen dominoi mäkikautta. Albertvillen olympialaisissa normaalimäen kisassa hän tosin jäi pronssille lähdettyään toisessa hypyssään väärään tuulirakoon.

Suurmäessä Nieminen oli ylivoimainen. Joukkuemäessä Suomen joukkuekulta oli pitkälti Niemisen ansiota. Muut suomalaishyppääjät kilpailivat perinteisellä tyylillä.

Albertvillen jälkeen Niemisen elämä olikin melkoista hulabaloota. Salpausselän kisoissa monttu täyttyi kirkuvista teinitytöistä ja Hiihtoliitto tahkoi rahaa. Nieminen oli Suomen kuumin julkkis.

Matti Nykäsen ura päättyi joulukuussa 1991. Hän julkaisi helmikuussa 1992 ensimmäisen levynsä Yllätysten Yön, joka sisälsi muun muassa suomalaisen popräpin klassikkoihin lukeutuvan V-tyyli -kappaleen. Myös Niemiselle ehdotettiin levyntekoa, mutta hän ilmoitti suorasukaisesti, ettei levyä tee.

Hjallis Harkimo ryhtyi hoitamaan Niemisen asioita. Tosin Hjallis sortui melkoiseen hutiin järjestettyään vappuaattona 1992 Vantaan Myyrmäessä Toni-discon, johon saapui paikalle vain muutamia kymmeniä asiakkaita.

Toni-discon jälkeen Niemisen loisto julkisuudessa hiipuikin nopeasti. Mäessäkään ei enää sujunut.

Vaikka Nieminen hyppäsi maajoukkuetasolla vielä kymmenen vuoden ajan, ja kilpaili toisen kerran olympialaisissa Salt Lake Cityssa 2002, ei hän enää palannut kauden 1991-92 loistoonsa. Harvoja valonpilkahduksia olivat Falunin 1995 MM-kisojen normaalimäen viitostila, 200 metrin rajan rikkominen ensimmäisenä hyppääjänä Planicassa 1994 sekä maailmancupin kisan voitto Puijolla 1995.

Niemisen uran hiipumiseen tarjottiin selitykseksi puutteellista harjoittelua. Siinä ei ollut koko totuus.

Albertvillen olympialaisten jälkeen Niemisen pituuskasvu vielä jatkui. Pituuskasvun lisäsentit maksoivat hänelle mäessä useita metrejä.

Kesällä 1992 kaikki maailman huippuhyppääjät treenasivat jo täysillä V-tyyliä. Mäkimaailma tavallaan normalisoitui. Nieminen oli oppinut V-tyylin muita ennen ja menetti ylivoimansa muiden huippujen opittua tyylin salat.

Hiihtoliitossakaan Niemisen tilannetta ei osattu hallita. Hetken aikaa häntä vietiin kissanristiäisistä toiseen, kun piti tehdä rahaa. 16-vuotias huippulahjakkuus ei saanut tarvitsemaansa rauhaa.

Kun Nieminen putosi huipulta, ei tarvittavaa henkistä ja taloudellista taustatukea enää tullut. Suomessa oli useita muitakin huippuhyppääjiä, joihin voimavaroja keskitettiin. Niemisellä ei voinut enää rahastaa lyhyellä tähtäimellä, eikä häneen haluttu investoida, vaikka pitkäjänteisempi työnteko valmennuksessa olisi voinut tuottaa tulosta.

Lahjakkuutensa puolesta Niemisellä olisi varmasti ollut mahdollisuuksia saavuttaa lisääkin arvokisamenestystä, mutta suomalaiset urheilupäättäjät olivat lyhytjännitteisiä. Toni Niemisen tarina kertookin karun kuvauksen suomalaisen huippu-urheilun lähihistorian amatöörimaisesta johtamisesta.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: ”Kuka tuo ruipelo on?” – Matti Nykänen olisi voinut voittaa paljon enemmän

Kommentoi Facebookissa