Törmäillyt rattijuoppo käveli tiellä ilman kenkiä – poliisi käytti etälamautinta aggressiiviseen mieheen

Mies oli poistunut tieltä metsään, josta poliisipartio hänet lopulta löysi koiran avulla.

Mies oli poistunut tieltä metsään, josta poliisipartio hänet lopulta löysi koiran avulla. (Kuva AOP)

Törkeästä rattijuopumuksesta epäilty ajoi kolarin ja poistui paikalta Kiuruvedellä.

LIIKENNETURVALLISUUS Poliisipartio sai sunnuntaina päivällä kello 15 aikaan tehtävän Kiuruvedelle Liittoperäntielle, missä oli tapahtunut kahden henkilöauton välinen kolari, mutta toinen osapuoli oli poistunut paikalta.

Paikalla olleen ilmoittajan mukaan hän oli ollut kääntämässä autoaan Liittoperäntiellä, kun autoon oli törmännyt toinen henkilöauto. Ilmoittajan mukaan hän oli havainnut kovalla nopeudella tulleen auton, mutta ei ollut ehtinyt peruuttaa kokonaan pois alta. Törmännyt auto oli jatkanut matkaansa, mutta oli tullut hetken kuluttua takaisin. Auto oli kuitenkin ajanut tapahtumapaikan ohi alkuperäiseen tulosuuntaansa.

Törmäyksen nähnyt todistaja oli havainnut kolaripaikalta poistuneen auton myöhemmin ja yrittänyt pysäyttää sen ajamalla auton edessä. Auto oli ohittanut todistajan auton ja alkanut yllättäen peruuttaa kohti todistajan autoa, jolloin tämä oli ennättänyt itse peruuttaa alta pois.

Poliisipartion ollessa matkalla heille tuli tieto, että kolaripaikalta poistunut auto oli ojassa Lohvantiellä ja pian tulleen uuden hätäkeskussoiton mukaan tiellä käveli mies ilman kenkiä. Mies oli poistunut tieltä metsään, josta poliisipartio hänet lopulta löysi koiran avulla.

Mies oli alkanut käyttäytyä aggressiivisesti, jolloin poliisi joutui käyttämään etälamautinta ja laittamaan miehelle käsiraudat. Mies puhalsi alkometriin 1,6 promillea. Poliisi otti 35-vuotiaan Pohjois-Pohjanmaalla asuvan miehen kiinni epäiltynä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta ja haitanteosta virkamiehelle.

Lue myös: Parkkipaikalla kiilaillut kuljettaja pakeni poliisia – pakomatka päättyi tietyömaan betoniesteisiin

Kommentoi Facebookissa