Toyota panostaa kunnolla Geneveen – uusi Auris on näyttelyn tärkeimpiä uutuuksia

Kolmannen sukupolven Toyota Aurista ei tarvitse odotella enää kauan.

Kolmannen sukupolven Toyota Aurista ei tarvitse odotella enää kauan. (Kuva Toyota)

Merkin upouusi kaksilitrainen bensamoottori tekee debyyttinsä Auriksen keulalla.

AUTOT Kestosuosikki Toyota Corollan hatchback-mallin nimi muutettiin Aurikseksi vuonna 2007, koska Corolla-nimellä alkoi olla jo liian pappamainen kaiku. Toyotan kompaktiauton porrasperäversiota on silti myyty Corollana näihin päiviin saakka, koska porrasperien konservatiivisempi ostajakunta on arvostanut perinteistä mallinimeä.

Auriksen toinen sukupolvi lanseerattiin vuonna 2012, joten se alkaa olla automaailman tavallisen uudistumistahdin mukaisessa iässä. Kolmannen sukupolven Aurista ei tarvitse odotella enää kauan, koska se paljastetaan pian avautuvassa Geneven autonäyttelyssä. Toyota julkaisi uutuudestaan jo ensimmäisen tiiserikuvan, joka esittää auton sivuprofiilia.

Kuva on vielä varsin tumma, mutta tärkeimmät asiat erottuvat silti. Lokasuojissa on nyky-Aurista pehmeämmät pullistukset, ja vyötärölinja nousee voimakkaasti ylöspäin takaoven kohdalla. Valot ulottuvat puolestaan pitkälle kylkilinjaan asti, ja ilmeisesti sekä edessä että takana käytetään leditekniikkaa. Kuvan autossa vaikuttaisi olevan myös kontrastivärinen musta katto, joka on ollut varsinainen muoti-ilmiö viime aikoina.

Toyota kertoi myös, että merkin upouusi kaksilitrainen bensamoottori tekee debyyttinsä Auriksen keulalla. Komeasti Dynamic Force Engineksi nimetty voimanlähde on edeltäjiään taloudellisempi sekä puhtaampi, ja se tuottaa myös enemmän tehoa. Vaparinelosen huipputehot kirjataan 169 hevosvoiman lukemaan, mutta vääntöä irtoaa vain 205 newtonmetriä, mikä on varsin niukanlaisesti kilpailijoiden turbokoneisiin verrattuna.

Dynamic Force Engineksi nimetty voimanlähde on edeltäjiään taloudellisempi sekä puhtaampi.
Dynamic Force Engineksi nimetty voimanlähde on edeltäjiään taloudellisempi sekä puhtaampi. (Kuva Toyota)

Uutta moottoria tarjotaan kuitenkin myös sähkömoottorin parina, jolloin pelkästä polttomoottorista saadaan ulos 144 heppaa ja 180 newtonia. Kun tähän päälle lisätään vielä sähkömoottorin tuottama lisäpotku, suorituskyvyn pitäisi olla jo hyvinkin vaivattomalla tasolla. Uusi Auris toimii kuulemma esimerkkinä Toyotan tuplastrategiasta hybridien suhteen, joten nykyisistä hybridi-Toyotoista tuttu 1,8-litrainen nelonenkin saattaa jäädä mallistoon.

Uuden Auriksen sisätiloista ei ole julkaistu vielä kuvia, mutta niistä on saatu esimakua jo salavalokuvien myötä. Tietoviihdejärjestelmän ruutu on entistä korkeammalla keskellä kojelautaa, ja sisustan pitäisi olla myös nykymallia avarampi uuden TNGA-perusrakenteen ansiosta. Myös tavaratilan volyymi kasvaa todennäköisesti hieman. Entistä suurempi osa tämänkin luokan autoista myydään nykyään automaattivaihteistolla, mutta Toyota esittelee Auriksen ohella myös uuden, entistä kompaktimman kuusipykäläisen manuaalivaihteiston.

Japanilaiset tuovat lisäksi markkinoille optimoidun CVT-automaatin ja peräti kaksi eri nelivetoa, joista toinen on tarkoitettu pelkkien polttomoottorien ja toinen hybridivoimanlähteiden pariksi. Niitä ei kuitenkaan nähtäne Auriksessa. Lisäksi Genevessä esitellään tulevaa Supraa enteilevä kilpa-autokonsepti, Aygo-miniauton facelift ja kaksi Euroopassa ennennäkemätöntä konseptia, joten japanilaiset panostavat kunnolla vanhan mantereen autokevään avaukseen.

Kommentoi Facebookissa