Toyota teki erittäin fiksun ratkaisun – Kalle Rovanperä nyt jo Jari-Matti Latvalan veroinen

Kalle Rovanperä ajaa rallin MM-sarjassa Toyotalla ensimmäistä kauttaan.

Kalle Rovanperä ajaa rallin MM-sarjassa Toyotalla ensimmäistä kauttaan. (Kuva AOP)

Kalle Rovanperä korvasi Toyotalla Jari-Matti Latvalan ja sivusi jo Ruotsin rallissa Latvalan viime kauden parasta tulosta.

RALLI Toyota vaihtoi viime kauden jälkeen kaikki tehdaskuljettajansa. Maailmanmestari Ott Tänak sai Hyundailta paremman tarjouksen, mutta Kris Meeke ja Jari-Matti Latvala saivat lähteä, koska tulostaso ei vastannut odotuksia.

Meeke ja Latvala eivät viime kaudella voittaneet yhtään kilpailua. Meeke oli kerran toinen ja Latvala parhaimmillaan kahdesti kolmas.

Tällä kaudella Toyotan kuljettajat ovat Sebastien Ogier, Elfyn Evans ja Kalle Rovanperä. Evans ajoikin Ruotsin rallissa voittoon. Hän oli ykkönen jo toisessa kilpailussaan Toyotalla.

Eikä tässä vielä kaikki. 19-vuotias Rovanperä ajoi Ruotsissa kolmanneksi saavuttaen palkintosijan rallin MM-sarjan pääluokassa historian nuorimpana kuljettajana

M-Sportin Fordilla edelliset kaudet ajanut Evans on päässyt nopeasti sinuiksi Toyotan kanssa. Hän viihtyy mainiosti tallipäällikkö Tommi Mäkisen joukoissa.

– Tiimi antoi meille sen, mitä tarvitsimme. On ilo työskennellä heidän kanssaan. Olen todella tyytyväinen ensimmäiseen voittooni tässä tiimissä. Upeaa työtä kaikilta tänä viikonloppuna, hehkutti Evans kisan jälkeen tiiminsä mukaan.

Evans haastaa Sebastien Ogieria jo tiukasti Toyotan ykköskuskina. Kuusinkertainen maailmanmestari Ogier jäi Ruotsissa neljänneksi tipahdettuaan viimeisellä erikoiskokeella Rovanperän taakse.

– En voi sanoa nauttivani neljännestä sijasta, mutta nämä ovat tärkeitä pisteitä MM-taistossa, ja se on tärkeintä. Tämä laittaa meidät hyviin asetelmiin Meksikon MM-rallia ajatellen. Kalle Rovanperä ansaitsi palkintopallisijan. Hän teki vahvaa työtä. Hyvä juttu hänelle, Ogier kommentoi selkeästi pettyneenä.

Rovanperä ajoi Monte Carlossa tammikuussa viidenneksi. Siellä hän ei ottanut turhia riskejä, vaan keskittyi keräämään kokemusta saavuttaen Toyotalle tärkeitä pisteitä.

Ruotsissa Rovanperä osoitti jo konkreettisesti taistelevansa maailman huippujen tasolla. Jälki oli huomattavasti varmempaa kuin esimerkiksi Jari-Matti Latvalalla viime kaudella.

Toyota teki fiksun ratkaisun, kun vaihtoi Meeken ja Latvalan Evansiin sekä Rovanperään. Menestystä mitataan tuloksilla ja Monten sekä Ruotsin perusteella kuljettajavaihdoksia ei voi kritisoida.

Latvala ajoi Ruotsissa Toyotan autolla yksityiskuljettajana. Hän ei vakuuttanut kisan ensimmäisillä pätkillä. Matkanteko päättyi lopulta tekniseen vikaan.

Tositoimiin Latvala palaa Sardinian rallissa. Tämän hetken tilanteen perusteella näyttää, ettei hänellä enää ole saumoja palata tehdaskuljettajaksi.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Palkintopallille! – Kalle Rovanperältä häikäisevä esitys Ruotsin MM-rallissa

Kommentoi Facebookissa