TPS tarpoo totaalisessa kriisissä – ”Tarttis varmaan tehdä jotain”

TPS:n kausi ei ole ollut "hunajata".

TPS:n kausi ole ollut "hunajata". (Kuva AOP)

TPS on SM-liigan jumbona. Se on seurausta ennen kaikkea amatöörimaisesta seurajohtamisesta.

JÄÄKIEKKO Turun Palloseuran paluu Suomen jääkiekon huippuseuraksi ei ota onnistuakseen. Tämä syksy on ollut seuralle todella synkkä. Sarjataulukon viimeinen sija kertoo osaltaan, missä TPS:ssä tällä hetkellä mennään.

Tiistaina TPS hävisi KooKoolle Turussa 1-4. Tappio oli TPS:lle kuudes perättäinen. Näissä kuudessa tappio-ottelussa on tehnyt yhteensä seitsemän maalia, joten tilanne on lievästi sanottuna murheellinen.

TPS aloitti kautensa kohulla erotettuaan pelaajansa Jonne Virtasen perustein, joista ei oikein saanut selkoa. Faneja moinen raivostutti.

Sunnuntaina TPS promosi tiistain KooKoo-peliään erikoisesti. Twiitistä sai kuvan, että faneilla olisi velvollisuus tulla TPS:n matsiin, joka pelattiin Turussa samaan aikaan kun Suomen jalkapallomaajoukkue pelasi Turussa tärkeää EM-karsintaotteluaan Armeniaa vastaan.

”Vaikeina aikoina punnitaan kaikkien sydän. Mitä me olemme yhdessä? Tai mitä TPS sinulle oikeasti merkitsee? Jokainen valitsee itse. Silti on vain TPS. Näytä itsellesi ja muille, oletko oikeasti TPS. Milloin Turussa on muka luovutettu?”, TPS twiittasi.

Yleisö äänesti jaloillaan. Paikan päällä KooKoo-ottelussa Turussa oli 3277 katsojaa.

Tietysti SM-liiga on vastuussa otteluohjelmastaan. Voisi kysyä, olisiko ollut fiksumpaa siirtää TPS-KooKoo -ottelu keskiviikoksi? Olihan sarjaohjelmaa laadittaessa Suomen jalkapallomaajoukkueen EM-karsintaotteluohjelma tiedossa ja SM-liigassa ottelusiirtokin olisi ollut varmasti mahdollinen vaikka parin viikon varoitusajalla.

Mutta TPS:n viestintä faneilleen oli esimerkki amatöörimaisesta toiminnasta. Kun kaupallinen taho lähettää maksavalle asiakkaalleen viestin, kannattaa asiakasta viestissä arvostaa.

TPS-tuote ei ole kustannustensa tasolla. TPS:n pelaajabudjetti on 2,4 miljoonaa euroa. Sillä summalla ei saisi olla sarjan jumbona.

Vastuu heikosta suoriutumisesta kuuluu ennen kaikkea seuran urheilutoimenjohtajalle Antero Niittymäelle sekä päävalmentaja Kalle Kaskiselle. Niittymäki on epäonnistunut joukkueen kokoamisessa selkeästi. Kaskista on yksin turha syyttää, eivätkä hänen potkunsa ratkaisisi ongelmia.

TPS:n johtoryhmässä olisi syytä pitää kriisipalaveri. Tällä hetkellä seuraa johdetaan surkeasti monella osa-alueella, että turkulaistaustaista edes mennyttä presidenttiä Mauno Koivistoa mukaillen voisi todeta, että ”tarttis varmaan tehdä jotain”.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: HIFK sysäsi TPS:n Liigan jumboksi – ”Tämä oli laadukas kiekkopeli”

Kommentoi Facebookissa