KEMIKAALIT Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon on tullut kuluttajilta yhteydenottoja liittyen kemikaalille haiseviin patjoihin, sänkyihin ja muihin pehmustettuihin huonekaluihin. Kuluttajat ovat kokeneet, että haiseva tuote aiheuttaa myös erilaisia terveysoireita.
Tukes on selvittänyt uusien patjojen ja pehmustettujen huonekalujen kemikaalinhajua ja koettuja oireita. Todennäköisesti hajun ja kuluttajien kokemat oireet aiheuttaa pehmustettujen huonekalujen vaahtomuovi. Vaahtomuovista voi esimerkiksi vapautua haihtuvia orgaanisia yhdisteitä, jotka voivat aiheuttaa hajuhaittaa tai terveysoireita. Patjojen vaahtomuoveista ei kuitenkaan löytynyt kemikaalilainsäädännössä rajoitettuja aineita.
Tukes teki helmikuussa 2019 kuluttajille kyselyn haisevien patjojen ja pehmustettujen huonekalujen aiheuttamista oireista. Kyselyyn tuli kuluttajilta yhteensä 124 vastausta. Kaikki vastanneet olivat kokeneet haittaa, ja useimmat olivat myös kokeneet eriasteisia terveysoireita uuden tuotteen hajun vuoksi. Vastaajien kuvaamat oireet alkoivat useimmiten heti pakkauksen avaamisen jälkeen, ja ne kestivät kuukauden ajan yli 60 prosentilla vastaajista.
Vastaajista noin 20 prosenttia oli ollut terveysoireiden, kuten iho-, silmä- ja hengitystieärsytyksen, allergian, päänsäryn ja pahoinvoinnin takia yhteydessä terveydenhuoltoon. Alle puolet vastaajista oli ollut yhteydessä myyjään oireiden ilmaannuttua ja vain neljä prosenttia oli ilmoittanut oireita aiheuttavasta tuotteesta Tukesiin.
Vähän yli puolet uusista tuotteista oli varustettu käyttöohjeilla. Kyselyyn vastanneet kuluttajat kertoivat, että käyttöohjeiden mukainen tuuletus, imurointi ja paineleminen ei aina tuonut toivottua tulosta. Patja haisi vielä kuukausien kuluttuakin ja teki siitä käyttötarkoitukseensa soveltumattoman. Kuluttajat olivat hankkineet haiseviksi todettuja patjoja eri huonekaluliikkeistä. Merkkikohtaisia eroja ei löytynyt. Myöskään vaahtomuovin laatuun perustuvia eroja ei löytynyt.
Tuotteen ominaisuuksista kannattaa keskustella myyjän kanssa tuotetta hankittaessa. Kuluttajalla on oikeus kysyä sisältääkö tuote Euroopan kemikaalilainsäädännön mukaisia erityistä huolta aiheuttavia aineita tai onko se käsitelty biosidilla. Myyjän pitää antaa tiedot tuotteen erityistä huolta aiheuttavasta aineesta tai sen biosidikäsittelystä 45 päivän kuluessa pyynnöstä.
Jos tuote aiheuttaa selvästi koettavaa terveyshaittaa, kannattaa sen käyttö lopettaa ja olla yhteydessä tuotteen myyjään asian selvittämiseksi. Kuluttaja voi myös tehdä ilmoituksen vaarallisesta tai puutteellisesta tuotteesta Tukesille.
Kommentoi Facebookissa