Tullin pääjohtaja sai tuomion virkavelvollisuuden rikkomisesta – ministeriö arvioi jatkoa

Pääjohtaja Antti Hartikaisen vuonna 2012 alkaneella uralla Tullissa on sattunut useita selkkauksia.

Antti Hartikaisen vuonna 2012 alkaneella pääjohtajan uralla Tullissa on sattunut useita selkkauksia. (Kuva AOP)

Valtiovarainministeriö tekee kokonaisarvion pääjohtajan Antti Hartikaisen tuomion johdosta.

TULLI Helsingin käräjäoikeus on antanut tänään päätöksensä asiassa, jossa vastaajana oli Tullin pääjohtaja Antti Hartikainen. Päätöksen mukaan pääjohtaja sai tuomion virkavelvollisuuden rikkomisesta. Käräjäoikeus tuomitsi Hartikaisen kymmenen päiväsakon eli 950 euron rangaistukseen.

Rikosasia liittyy tapaukseen, jossa Antti Hartikainen ei poistunut Tullin johtoryhmän kokouksesta 3.11.2015 esteellisyyden vuoksi. Päätöksissä kyse oli määräaikaisten tehtävien jatkamisesta, Hartikaisen puoliso työskenteli määräaikaisena tullitarkastajana. Antti Hartikainen ilmoitti olevansa jäävi, mutta ei poistunut kokoustilasta.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on antanut myös asiasta päätöksensä 25.5.2016. Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen mukaan Hartikainen menetteli asiassa hallintolain 27 §:n 1 momentin vastaisesti.

Tulli on valtiovarainministeriön hallinnonalaan kuuluva virasto ja valtiovarainministeriö vastaa Tullin tulosohjauksesta. Valtiovarainministeriö on tänään saanut käräjäoikeuden päätöksen. Ministeriö perehtyy päätökseen ja tekee asiassa kokonaisarvion, jossa huomioidaan myös käräjäoikeuden päätös.

Antti Hartikaisen pääjohtajan uralla on sattunut aikaisemmin useita selkkauksia. Vuonna 2014 valtiovarainministeriö selvitti Hartikaisen vaimon palkkausasiaa, Tullin mukaan Hartikaisen toiminta ei ollut hyvän hallinnon mukaista.

Helmikuussa 2015 sisäministeri Päivi Räsänen antoi pääjohtajalle vakavan huomautuksen hänen arvosteltuaan julkisesti alaistaan. Valtionvarainministeriö antoi Hartikaiselle suullisen huomautuksen alaisensa kiusaamisesta tammikuussa 2017.

Lue myös: Korkeille poliisijohtajille syytteet virkarikoksesta – aikaisemmin syytetty jo Jari Aarniota

Kommentoi Facebookissa