LAIVASURMA Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa on alkanut poikkeuksellinen oikeudenkäynti. Syyttäjät ovat nostaneet syytteen vuonna 1969 syntynyttä tanskalaista mieshenkilöä vastaan murhasta ja murhan yrityksestä. Teot kohdistuivat yli 30 vuotta sitten kahteen saksalaisopiskelijaan Viking Sally -matkustajalaivalla.
Aamuyöllä 28. heinäkuuta 1987 laivan kannella tapahtuneessa silmittömässä hyökkäyksessä Klaus Schelkle kuoli ja Bettina Taxis loukkaantui vakavasti. Ryhmän kolmas saksalaisopiskelija nukkui laivan sisätiloissa.
Syyttäjän käsityksen mukaan teot ovat kohdistuneet puolustuskyvyttömiin uhreihin ja tehty osoittaen erityistä raakuutta ja julmuutta. Uhrit löysi tuolloin 18-vuotias tanskalainen partiolainen, joka oli tulossa Suomeen partioleirille. Kyseinen partiolainen on nyt syytteessä oleva mies ja hänelle vaaditaan elinkautista vankeusrangaistusta.
Oikeudenkäynnissä on paljastettu ensimmäistä kertaa surma-ase. Syyttäjän mukaan ase oli laivan teräväpäinen kuonavasara, jota käytetään hitsauksessa syntyneen kuonan poistamiseen. Kuonavasaralla olisi pahoinpidelty kannella makuupussissa nukkumassa olleet saksalaisopiskelijat. Murha-asetta ei ole koskaan löytynyt.

Oikeudessa merkittäviksi ovat nousseet tanskalaismiehen ex-vaimolleen lähettämät tekstiviestit, joissa hän syyttäjän mukaan tunnustaa murhan. Mies uhkaili naista menneisyydellään viestittämällä tanskaksi:
”Sitten minä saan olla ylpeä siitä, että olen selviytynyt murhasta. Olen niitä harvoja, jotka ovat tehneet ratkaisemattoman.”
”Olen ollut kuulustelussa eivätkä he voi minulle mitään tehdä siinä Iaivajutussa. Ja minä muistan laivan kuin eilisen päivän. Niin minä olen murhaaja ja voin sen todistaa mutta sitten joudun vankilaan pitkäksi aikaa enkä mene vankilaan, koska sitten pääset minun kostostani joka tulee, kun et odota.”
Syyttäjä koki myös takaiskun todisteiden hyväksymisprosessissa. Vuonna 2016 suomalaispoliisit matkustivat Tanskaan kuulustelemaan miestä, joka oli tuolloin vankilassa toisesta rikoksesta. Poliisin esitutkintamateriaalin mukaan syytetty tunnusti teon ja kuvaili tapahtumia yksityiskohtaisesti.
Tuomari ei kuitenkaan hyväksynyt lausuntoja todisteeksi. Kuulustelu oli tehty osittain englanniksi eikä miehellä ollut avustajaa paikalla. Esitutkintamateriaalin mukaan syytetty oli tunnustanut teon myös aiemmin toiselle henkilölle.
Tanskalaisepäillyn mukaan hän ei ole syyllinen, vaan yritti auttaa uhreja. Mies antoi useita haastatteluita aikoinaan myös suomalaislehdille.
Lue myös: Vuosikymmenten takainen Viking Sallyn henkirikos selviämässä – tanskalainen mies sai syytteen
Kommentoi Facebookissa