TUOMIO Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut 33-vuotiaan miehen kahdeksan ja puolen vuoden vankeusrangaistukseen entisen naisystävänsä murhan yrityksestä. Teko oli poikkeuksellisen raaka ja julma. Tekijä muun muassa rusikoi naista pesäpallomailalla.
Väkivalta alkoi jo viime syksynä kesämökillä Orivedellä. Kaksikko oli siellä yhdessä. Kun mies yritti lähteä päihtyneenä autolla liikkeelle, nainen roikkui auton ulkopuolella ja yritti estää ajon. Mies nousi autosta ja iski naista päällään nenään. Sen jälkeen nainen kaatui ojaan.
Otteet kovenivat joulukuussa miehen asunnolla Tampereella. Siellä tuli riitaa ja nainen halusi lähteä pois. Mies ei päästänyt häntä lähtemään, vaan aloitti julman väkivallan muun muassa veitsellä ja pesäpallomailalla.
Hengenvaarallisin puukon isku osui kaulaan. Haava oli 15 senttiä syvä. Jos isku olisi osunut muutaman asteen verran toiseen suuntaan tai olisi ollut muutaman millin syvempi, isku olisi ollut tappava. Se olisi osunut isoihin kaulasuoniin.
Yksi isku osui silmään. Veitsi halkaisi ylä- ja alaluomen ja silmän sidekalvon. Muutaman millin syvempi isku olisi puhkaissut silmän. Isku pesäpallomailalla kasvoihin aiheutti pirstaleisen silmäpohjan murtuman.
Välillä mies piti taukoa ja jatkoi uudelleen. Käräjäoikeuden mielestä erityistä julmuutta osoittaa, kun mies kysyi haluaako nainen, että hänet kuristetaan kuoliaaksi, ettei tarvitse kitua. Käräjäoikeuden tuomiossa todetaan, että väkivallanteossa oli kidutuksenomaisia piirteitä.
Kun mies lähti etsimään isompaa puukkoa, nainen pääsi pakenemaan asunnosta. Verisen ja henkihieverissä olleen naisen nähneet ulkopuoliset henkilöt soittivat tapauksesta hätäkeskukseen.
Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi Jesse Niklas Sääksmäen (s. 1989) murhan yrityksestä 8 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen. Vastaajalla on tuore viiden kuukauden ehdollinen vankeustuomio muun muassa huumausainerikoksesta ja pahoinpitelystä. Se määrättiin täytäntöön pantavaksi.
Oikeus tuomitsi vastaajan myös maksamaan uhrilleen korvauksia kärsimyksistä 15 200 euroa.
Kommentoi Facebookissa