SALAKUUNTELU Tamperelaisen kauneushoitolan yrittäjäpariskunta on tuomittu sakkoihin salakuuntelusta ja salakatselusta. Pariskunta oli kuunnellut työntekijöiden keskustelua, jota ei ollut tarkoitettu heidän korvilleen.
Kaksi kauneushoitolan työntekijää keskusteli yrityksen tiloissa firman epäkohdista. Keskustelu kesti ehkä puolisen tuntia. Seuraavana päivänä yrityksen työntekijä sai potkut. Virallisena syynä oli se, että hän oli pakannut tavaroita huonosti.
Yrityksen omistajaporras myönsi, että he olivat vahingossa kuulleet pari sekuntia keskustelusta, kun oli korjattu valvontalaitteen vikaa. Omistaja tiesi kuitenkin kertoa, mitä pitkän keskustelun alussa ja lopussa oli puhuttu. Eli koko pitkä keskustelu oli kuunneltu.
Salakuuntelu ja -katselu tapahtui etätyönä. Omistajat nimittäin tiesivät, mitä työntekijät ovat tekemässä, vaikka omistajat eivät olleet paikalla. Omistaja esimerkiksi ilmoitti työntekijälle, että nyt kun olet imuroinut, voit ruveta tekemään jotain muuta. Omistaja tiesi, että työntekijä oli imuroinut, vaikka ei itse ollut sitä näkemässä.
Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi kauneushoitolan omistajapariskunnan miehen 1050 euron sakkoon ja vaimon 300 euron sakkoon. Heidät määrättiin maksamaan kahdelle työntekijälle korvausta kärsimyksestä 700 euroa kummallekin.
Lue myös: Kauneushoitolassa salakatseltiin ja salakuunneltiin – toiminta loukkasi työntekijöiden yksityisyyttä
Kommentoi Facebookissa